Nokian uuden Oulun-kampuksen rakennustyömaalla vietetään perjantaina toista rakentamiseen liittyvää perinnejuhlaa. Arvovaltainen joukko kokoontuu aamulla peruskiven muuraustilaisuuteen, jolla juhlistetaan satoja miljoonia euroja maksavien Nokian uusien toimitilojen rakennustöiden alkua.
Toinen rakentamisen perinnejuhla, harjannostajaiset, on luvassa myöhemmin. Muuttokunnossa uudet tilat ovat vuonna 2025.
Nokia rakentaa uuden kampuksensa Linnanmaalle, yliopiston ja Teknologiakylän lähelle. Verkkolaitevalmistajan tuotekehitys-, tuotanto- ja toimistotiloja nousee noin 50 000 neliömetrin verran. Noin 3 000 nyt Ruskossa töitä tekevää työntekijää joutuu opettelemaan, tai saa opetella, uuden työmatkareitin Linnanmaalle.
Työmaalla peruskiven eli betonista valetun anturan sisään pannaan metallinen säiliö, jonka sisälle on laitettu tämänhetkistä yhteiskuntaa kuvailevia asioita, todennäköisesti myös Nokian uusin vuosikertomus. Se onkin miellyttävämpää lukemista kuin Nokian huonojen vuosien vuosikertomukset. Sellaisiakin yhtiö on taannoin joutunut tekemään.
Nokian matkapuhelintuotannon alasajon yhteydessä yhtiö vähensi Oulusta suuren määrän työpaikkoja. Jäljelle jääneet verkkotoiminnot olivat nekin välillä uhattuina, mutta nyt tilanne on toinen. Siitä kertoo toki perjantaina vietettävä juhlakin. Nokia uskoo Ouluun ja itseensä.
