Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvijoija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Oulunsalo soi -festivaalin tuottama kamariooppera Lusia Rusintytär kertoo todenperäisen, puhuttelevan tarinan Utajärven Ahmaksessa 1600-luvulla eläneestä merkittävästä runonlaulajasta ja parantajasta Lusia Korhosesta. Ooppera esitettiin kaupunginteatterin isolla näyttämöllä lauantai-iltana.
Oopperan ensiesitys oli elokuun alkupuolella kertomuksen alkuperäisellä tapahtumapaikalla eli Ahmaksen perinnekylässä, ja viime viikolla ooppera vieraili Helsingin juhlaviikoilla. Eilen loppuunmyydystä esityksestä pääsi nauttimaan ilahduttavan monipuolinen yleisö; mukana oli paitsi meitä perinteisen oopperanystävän stereotypian edustajia – keski-ikäisiä naisihmisiä – mutta myös runsaasti nuorempaa väkeä, vanhempia ihmisiä ja paljon miehiä. Aivan upea juttu! Kiinnostava tarina kotipuolen historiasta lienee innostanut mukaan myös monia, jotka eivät klassikko-oopperaan ehkä olisi lähteneet.
Oopperan nimiroolissa Lusiana loisti Virpi Räisänen, huikean taitava mezzosopraano ja festivaalin taiteellinen johtaja. Räisäsen esitys oli hieno osoitus siitä, mitä hyvältä oopperalaulajalta vaaditaan; taitoa laulaa, näytellä ja liikkua. Räisäsen tumma, vahva ääni sopi hienosti kertomaan Lusian traagista tarinaa, jossa Lusia toimii sukunsa perinteitä vaalien parantajana, mutta noitavainoja harjoittanut kirkko syyttää Lusiaa noituudesta. Käräjille Lusiaa ei kuitenkaan viedä, sillä Lusia hirttäytyy ennen oikeudenkäyntiä metsässä.
Oopperan on säveltänyt Juha T. Koskinen ja Jonas Rannila johti upeaa orkesteria, jossa mukana soittivat mm. Tempera-kvartetti. Intensiivinen, tenhoava musiikki ja dramaattinen tarina olivat jo sinänsä vaikuttava yhdistelmä, mutta elämykseen toi upean lisänsä tanssijat, Jorma Uotisen ilmeikkään ja puhuttelevan koreografian mukaan. Piste iin päälle oli vaikuttava valaistus ja lavastus, jotka veivät yleisön tunniksi toiseen aikaan, jossa näimme palan oman alueemme synkempää historiaa.
Jorma Uotisen tanssirooli oli päähenkilöä seuraava ja ohjaava mystinen henki, joka johdatti Lusian vääjäämättömään kohtaloonsa. Kolmen tanssijan ryhmä puolestaan esitti esim. vaikuttavan kohtauksen Lusian oikeudenkäynnistä tämän kuoleman jälkeen. Tuossa kohtauksessa näyttämöllä riehui kolme verenpunaista ristiä kuvaamassa ehdottomuutta ja julmuutta, jolla kirkko ja oikeuslaitos kansalaisia tuolloin kohteli.
Ooppera on erikoinen tapaus Oulussa, kamariooppera sitäkin harvinaisempi. On ihailtavaa, että Virpi Räisäsen intuitio siitä, että Lusian tarina on jotain erikoislaatuista, on jalostunut näin hienoon muotoon. Toivottavasti Lusian tarina pääsee esille monella muullakin estradilla.