Hailuodon sääksenpesä on saanut vakioasukkaansa takaisin. Nettikameran kautta seurattavissa olevalla pesällä on ollut aikamoista liikennettä viime aikoina. Pesällä on piipahtanut kattohaikara ja jopa merikotkia on pyörinyt pesän ympärillä.
Maanantaina 26. huhtikuuta pesän valtasi kuitenkin sama pariskunta, joka asutti pesää viime vuonnakin.
"Pesästä oli taistelu. Siellä näkyi toinenkin naaras, mutta se on nyt häipynyt", sääksikameraa ylläpitävä Voitto Pulkkinen kertoo.
Pulkkinen erottaa sääkset toisistaan siitä, että viime vuonna pesää asuttaneella naaraalla rengas on vasemmassa jalassa ja toisella naaraalla se oli oikeassa. Tänä vuonna pesänkuvaamistekniikkaa on parannettu, ja Pulkkinen toivoo, että nyt kaikki rengastusten numerot saadaan selville.
Pesintä on hieman myöhässä. Viime vuonna sääksipariskunta saapui pesälle 21. huhtikuuta ja ensimmäiset munat tulivat toukokuun alkupäivinä. Kun nettikamera paljasti heti sääksien maanantaisen parittelunkin, Pulkkinen arvioi, että munia ilmestyy pesään toukokuun toisella viikolla.
"Uros toi pesään naaraalle kalan, ja siitä se elämä alkaa", Pulkkinen kertoo sääksien parinmuodostuksesta.
Sääksiä seurataan ahkerasti internetin kautta. Maanantaina Pulkkisen sivuilla sääksien elämää tirkisteli 10?500 kävijää.
Kalevan verkkolehdessä voi seurata koko kesän suoraa lähetystä Hailuodon sääksen pesältä. Pesäkamera löytyy Luonto-sivustolta.