Elokuvia ja tv-sarjoja netissä tarjoava Netflix on aloittanut toimintansa Suomessa tänään torstaina.
Ensireaktio palvelusta oli sosiaalisen median käyttäjille karvas pettymys. Twitterissä kaivattiin muun muassa elokuvista Sormusten herraa, Titanicia ja James Bondeja sekä sarjoista Simpsoneita ja HBO-kanavan laatusarjoja.
Tarjontaa kuvailtiin muun muassa huonoimmaksi koukuksi mihinkään palveluun koskaan.
Myös Facebookissa Netflixin profiilissa Netflixin avaukseen suhtaudutaan nihkeästi. Käyttäjät ovat innoissaan, että palvelu on auki ja toimii, mutta palvelussa olisi toivottu olevan uudempia elokuvia ja sarjoja.
Blogisivusto Lily kuvailee Netflixiä mukiinmeneväksi, vaikkei palvelusta uusia tv-sarjakausia tai tuoreita elokuvia löydykään.
Luottokorttitietojen vaatiminen närkästyttää testaajia
Palvelun kuukausihinta tarkentui tänään 7,90 euroon. Spotify Premiumin käyttäjille loppuvuosi on ilmainen, ja käyttäjille on Netflixin mukaan ilmoitettu sähköpostitse. Tosin sosiaalisessa mediassa hermoillaan, ettei kaikille käyttäjille ole infoa tullut ja pelätään, että ilmainen loppuvuosi meni sivu suun.
Ensimmäistä kuukautta tarjotellaan kaikille maksuttomana. Tosin palvelu vaatii käyttäjän luottokorttitiedot, mikä herättää sosiaalisessa mediassa hämmästystä ja pelkoa, että jossain vaiheessa käyttäjää kuitenkin veloitetaan palvelusta.
Netflix toimii Windowsin ja Macin ohella myös useilla muilla alustoilla. Tuettujen alustojen listalta löytyvät mm. Nintendo Wii, Xbox 360, PS3, Android, iOS, useat Blu-ray -soittimet sekä useimmat SmartTV:t.
Viasatin hinta tippui, HBO vielä tulossa
Netflixin tulo markkinoille sai Viasatin pudottamaan torstaina elokuvapalvelunsa Viaplayn hintaa.
Markkinoille on syksyn mittaan tulossa myös amerikkalaisen laatusarjoistaan tunnetun HBO:n tv-kanava. HBO tarjoaa tilaajille ohjelmaa sekä television että netin välityksellä.