Ilma ajoradan yläpuolella väreilee ilta-auringon kuumuudessa. Formulat odottavat ruuduissaan lähtömerkkiä. Paikallaan ollessaankin ne henkivät vauhtia ja virtaviivaisuutta, levottomuutta päästä matkaan. Johannes Rajala asettuu paikoilleen, koukistaa etusormensa oikeaoppiseen neppausasentoon ja sinkauttaa autonsa matkaan nopealla kädenliikkeellä. Unohtakaa formula 1! Neppis on autourheilua, jossa on vielä jännitystä.
Äijät hiekkalaatikolla
Rajalan kilpakumppanit Pekka Husa, Ilkka Kudjoi ja Teemu Härkönen odottavat malttamattomina vuoroaan Nallikarin hiekkarannalle rakennetun radan ääressä. Läpimitaltaan noin viisimetriseen ja pituudeltaan muutaman kerran pidempään hiekkarataan on selvästi uhrattu aikaa. Kiemurtelevaan hiekkapätkään haastetta tuovat hyppyrit, kuolonkuopat ja huikaisevimpana arkkitehtuurin taidonnäytteenä kivenmurikoilla tuettu silta.
"Muutama tunti meni radan rakentamiseen. Se on kyllä ainakin puolet huvista", Husa kertoo.
Siis, että hiekkaleikkejä ja muovisia pikkuautoja. Mainittakoon, että "pojat" eivät edusta läheisen ala-asteen oppilaita. Härkönen opiskelee yliopistossa ja kisakumppanit ovat samaa ikäluokkaa. Ovatko isot miehet menneet nyt ihan sekaisin?
"Neppis on kovassa suosiossa opiskelijapiireissä. Lajilla on nykyään paljon harrastajia. Tosin kyllä tämä itseluottamusta vaatii. Äsken meni ohi nainen, joka sanoi lapsilleen, että katso kun aikuiset miehet leikkii hiekkalaatikkoleikkejä. Kai hän vähän paheksui", Husa naureskelee.
Pitkien perinteiden laji
Johannes on päässyt karkuun, kun Husa ja Kudjoi ovat juuttuneet kuoppaan. Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä yli puolet ja sopii vain toivoa, että tekniikka kestää.
Neppis. Siis pikkuautokilpailu hiekkaradalla siten, että kisaajat tönäisevät autojaan vuorotellen. Vanhemmat konkarit muistavat, että lajia harrastettiin jo 70-luvulla. Hiekkalaatikkojen veriset taistelut saattoivat päättyä siihen, että häviäjä luovutti itkun kera autonsa virnistelevälle voittajalle. Paikallinen lelukaupan myyjä muistelee, että joskus aikoinaan "aidot" neppisautot kiellettiin leikeissä, koska ne olivat niin ylivoimaisia.
"Tuntuu, että tänä kesänä on myyty hirveästi näitä autoja. Mistähän tuo johtuu?", myyjä ihmettelee.
Neppiksen vuoden 2000 tienoilla alkanut renessanssi selittynee sillä, että nostalgiankaipuiset opiskelijasukupolven edustajat harrastivat kukin tahoillaan neppailua ehkä vähemmän tosissaan, ja laittoivat sitten nettiin kuvia tapahtumistaan. Tämän jälkeen tapahtumien vyöryä ei voinut estää.
Lukuisat harrastajat löysivät toisensa ja nykyään neppiksestä on olemassa, jos nyt ei maanlaajuisia, niin ainakin paikkakuntakohtaisia, tiukkoja sarjoja, joiden tuimia vääntöjä kuvataan muun muassa sivustoilla www.neppisweekly.com ja www.neppaajat.com. Virallisissa kisoissa saa ajaa vain niillä tietyllä, suomalaisvalmisteisella, muoviautoilla.
"Neppis on kilpailulajina tunnettu vain Suomessa", jo kymmenen vuotta lajia harrastanut Rajala kertoo.
Leppostelua
Tässä vaiheessa Ilkka ja Pekka ottavat raivoisan spurtin, jollaista ei tiukoilla kellisäännöillä oltaisi hyväksytty. Mutta missä on JJ?
Neppiksen hieno puoli on se, että sitä ei ole mikään pakko harrastaa ryppyotsaisesti tiukkoja sääntöjä tuijottaen. (Ja jos neppaajat.comin säännöstöä tuijottaa, sitä ei voi tehdä kovin vakavin naamoin).
Niille, jotka väittävät, että autourheilu ei ole fyysinen laji, voi karu totuus paljastua kun aloittaa neppisharrastuksen.
"Huomenna on kyllä jalat kipeänä", Johannes Rajala toteaa tehtyään vuoronsa kolme neppiä asennosta, joka muistuttaa jokseenkin astangajoogan vaikeampia liikkeitä.
Kisan vie muiden suurista ponnisteluista huolimatta musta hevonen Teemu Härkönen, jonka voittoa juhlistetaan uinnilla ja grilliherkuilla. GP on päättynyt.
