Liki kaksikymmentä vuotta hittejä takoneen Neljä ruusua -bändin laulaja Ilkka Alanko kuuluu niihin ihmisiin, joita tervehtii kadulla vaistomaisesti ja kulman takana tajuaa, ettei tunne häntä oikeasti ja punastuu. Bändin musiikillinen taival on ollut pitkä, ja ehkä juuri siksi siihen kuuluu tietynlainen tunnettavuus.
"Kode Koistinen säveltää ja minä sanoitan, joten rakennuspalikat ovat sellaiset, että niistä tulee väkisinkin tietynlaista musiikkia. Tummanpuhuvista melodioista löytyy se fiilis ja efekti, että karvat nousevat pystyyn ja saa mielihyvää", Alanko sanoo.
Sanoittaessaan hän piipahtaa eri paikoissa ajatuksissaan.
"Näen meren, joen tai järven. Öisellä rannalla -biisin tein Pärnussa Virossa. Siellä oli puusilta ja ruosteinen huvipuisto, jossa pikku lapsi pyöri innoissaan jossain häkkyrässä."
Alanko harmittelee, ettei osaa ottaa valokuvia tuollaisista maisemista, mutta tosiasiassa hän on kuvannut vuodesta 1983 lähtien sellaiset 140 onnistunutta otosta.
Voisi kuvitella, että lapsuudenkodissa musiikki raikasi ja sisarukset soittelivat yhdessä olohuoneeseen kerääntyneelle yleisölle, mutta todellisuudessa Ilkka Alanko sai leikkiä lapsena muusikkoa ihan itsekseen, sillä ikäeroa sisaruksiin on 6-11 vuotta.
"Tein nuottitelineestä mikin ja vääntelin itseäni lähinnä omalle peilikuvalleni. Silti ajattelin, ettei minusta ainakaan muusikkoa tule, kapinoin jopa sitä vastaan."
Hän hengaili kuitenkin veljiensä treenikämpillä ja muistaa vieläkin vahvistimien tuoksun.
Menestyksen syy saattaa löytyä henkilökohtaisista ja helposti lähestyttävistä sanoituksista.
"Tein alusta lähtien tekstit omista asenteistani. Oli armeijanvastaisuutta ja teinidepressiota. Se on ollut aika luonnollinen valinta."
Hurjan suosion vuonna 1992 Alanko muutti pysyvästi Helsinkiin viidennen levyn julkaisun jälkeen. Hän sanoo kuvitelleensa, että menestys ei häntä heilauttaisi.
"Mutta pihalle menin. Elämässä ei ollut muuta kuin keikkoja, hotellihuoneita, studio ja treenikämppä. Ja minulla oli joku ihmeellinen ahdistus päällä, sellainen vastareaktio tälle touhulle. Tai ehkä luulin, että on jotenkin hienoa olla huonolla tuulella koko ajan. En päästänyt itseäni leijumaan tai nautiskelemaan menestyksestä, koska se olisi ollut liian kornia", hän muistelee.
Euforian tunne valtasi Alangon vasta keikan jälkeen hotellihuoneen hiljaisuudessa eikä siitä puhuttu muille.
"Pop-uskonnon jälkeen meiltä ilmestyi kaksi englanninkielistä levyä, eikä mitään suomeksi kuuteen vuoteen. Kaikilla oli sellainen olo, että tämä homma on nyt nähty, koska oltiin juuri niin suosittuja kuin tässä maassa vain voi olla. Meille sanottiin, että tehkää vaan englanniksi melankolista musaa, että saksalainen ainakin tykkää", Alanko kertoo syyn kokeilulle.
"Tänä päivänä hyväksyn sen tosiasian, että meidän bändin identiteettiin kuuluu vain suomen kieli, eikä englannin kieli edes istu minun suuhun."
Neljällä ruusulla on takanaan yhteiseloa siinä määrin, että he ovat hitsautuneet yhteen kuin veljekset. "Tulemme edelleen toimeen keskenämme ja pyrimme tekemään täydellisiä levyjä, mikä tosin ei ole mahdollista", hän sanoo.
Tuottelias bändi tekee parhaillaan studiossa uutta levyä ja lähtee kesken levytyksen lyhyelle Suomi-kierrokselle. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Alangon uusia sielunmaisemakuvauksia.