Joulun odotuksen voi katsoa alkavaksi monesta asiasta. Itselleni yksi tällainen käänteentekevä hetki on, kun postilaatikosta löytyy äitini postittama, piskuisella kotipaikkakunnallani ilmestynyt joululehti.
Lehdessä käydään läpi kunnan tapahtumia vuoden ajalta. Tänä vuonna sain nauttia muun muassa koululaisten puolukkaretkestä kertoneesta jutusta, teatteriryhmän 30-vuotisjuhlasta ja niin edelleen.
Jonkun mielestä lehti voisi olla myös surullinen ilmestys. Se tietää kertoa, että viime vuonna kuntaan syntyi vain viisi lasta, kun kuolleita oli moninkertainen määrä. Muistelujuttuja lehdessä riittää, eteenpäin katsovia ei niinkään.
Silti lehteä selatessa minut valtaa lämmin mieli. Iltapalapöydässä muun perheen täytyy pyytää minua laskemaan lehti edes hetkeksi käsistä.
”Hetki, selaan vain nopeasti, näkyykö täällä tuttuja”, sanon.
Lausahdukseni saa pohtimaan kotiseutulehden merkitystä. Jutut eivät ole mitään journalistisia taidonnäytteitä, ja sen sivut on usein taitettu niin, että visuaalisen alan ihmiset saattaisivat saada migreenin pelkästä lehden selailusta.
Silti lehden lukeminen kuuluu jokavuotiseen perinteeseeni, eikä se ole mitään pakkopullaa, vaan tuottaa aidosti mielihyvää.
Lehdestä oppii joka vuosi jotain uutta. Viime vuonna hoksasin kutsuneeni erästä järveä koko elämäni ajan epävirallisella nimellä. Tänä vuonna minulle selvisi Teemunkuolinpaikka-nimisen suoalueen tarina.
Kotiseuturakkaus on tietenkin yksi varsin vahva tekijä sille, miksi lehden sisältö kiinnostaa. Jäin kuitenkin pohtimaan perheelle ääneen sanomaani tokaisua: ”Selaan vain nopeasti, näkyykö täällä tuttuja.”
Siihen taitaa kiteytyä paikallis- ja kaupunkilehtienkin suurin merkitys. Ihan tavalliset ihmiset – tutut – ovat kiinnostavia.
Olen oppinut eräältä päätoimittajalta, että jokaisen ihmisen tulisi päästä kerran elämässään lehteen. Mielestäni se on kaunis ajatus.
Myös Forum24:n toimitukseen saa vinkata, jos lähipiirissäsi on henkilö, josta pitäisi tehdä lehtijuttu. Ja muista: ihan tavallinen tyyppi riittää.
Niina Hentilä