Oululaiset näkövammaiset ovat harmissaan siitä, ettei heitä ole otettu riittävän hyvin huomioon Oulun uusien kevyen liikenteen baanojen suunnittelussa ja rakentamisessa.
– Oulun uudet ja upeat baanat ovat pyöräilijöille hieno uudistus, mutta valitettavasti meillä valkoisen kepin tai opaskoiran kanssa liikkuvilla riittää baanoilla haasteita, harmittelee Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry:n puheenjohtaja Katja Kuusela.
Kuuselan mukaan suurimmat haasteet liittyvät siihen, ettei näkövammainen tiedä, missä punainen baana alkaa ja mihin se päättyy.
– Valkoisen kepin käyttäjänä en näe liikennemerkkejä, baanan pyöräkaistan punaista väriä enkä erota pyöräilijöille ja kävelijöille tarkoitettuja kaistoja. Eli minun pitää vain muistaa, missä baanan pätkä kulkee.
– Vieraassa ympäristössähän tilanne on aivan toivoton. Eli jos en tiedä, että kyseisellä reitillä on pyöräbaana, pahimmassa tapauksessa kepittelen sitä pitkin, ja käytän mielelläni oikeanpuoleista liikenteen kulkusuuntaa, niin kuin ennen vanhaa oli tapana. Kyse on kaikkien tielläliikkujien turvallisuudesta, Kuusela puhuu.
Hän kertoo näkövammaisille erityisen haastavia olevan baanat, joissa pyöräilijöiden kaista kulkee autotien puolella.
– Kun minun täytyisi päästä turvallisesti tien yli, on vaikeaa tietää, missä tien ylitys on, ja onko pyöräilijöitä tulossa.
Oman mausteensa vaarojen soppaan tuo pyöräilijöiden kova vauhti sekä pyöräkaistoilla liikkuvat, äänettömät sähköpotkulaudat.
– Yksi suuri ongelma on myös se, että baana vaihtuu yhtäkkiä puolelta toiselle, niin kuin esimerkiksi Alppilassa.
Toiveissa noppakiviä ja sanakartta
Näkövammaisten huoli liikenneturvallisuudesta ollaan saattamassa myös kaupungin tietoon.
– Järjestämme tiistaina esteettömyyskatselmuksen, Kuusela sanoo.
Mukaan on kutsuttu Oulun kaupungin esteettömyyskoordinaattori Jaana Solasvuo, liikenneinsinööri Harri Vaarala sekä Oulun vammaisneuvoston puheenjohtaja Lasse Jalonen.
– Lähdemme liikkeelle avoimin mielin ja kiinnostuneina kuulemaan, millaisia ratkaisuehdotuksia kaupungilla on.
Kuuselan mukaan baanojen turvallisuutta voisi koettaa parantaa esimerkiksi noppakiviraidoilla, joilla merkattaisiin ainakin tien ylitykset.
– Toivoisin myös, että kaupungin nettisivuilla julkaistaisiin tekstimuotoinen ”sanakartta” paikoista, missä baanoja kulkee ja milloin puoli vaihtuu. Se voitaisiin julkaista myös näkövammaisten yhdistyksen tiedotteessa tai linkittää yhdistyksen nettisivuille.
Kuusela toivoo katselmuksen muistuttavan, että baanojen kaltaisiin projekteihin pitäisi aina ottaa erilaisia käyttäjiä mukaan, jolloin ratkaisuista saadaan heti toimivia.
– Jo tehtyjä ratkaisuja on aina vaikeampaa jälkikäteen korjata.
Haasteita pitkin kaupunkia
Katja Kuuselan mukaan näkövammaisten huomioimisessa kaupunkisuunnittelussa on parantamisen varaa laajemminkin Oulun keskustassa.
– Liikkuminen on hidasta, keppi on kovassa käytössä ja kaikki aistit valppaana, kun näkövammaisena koetan sukkuloida yksin kaupungilla.
Hänen mukaansa näkövammaisten arkea voisi helpottaa pienillä asioilla, kuten valkoisella kepillä tunnusteltavilla ohjausraidoilla sekä rappusten yhteyteen asennettavilla kaiteilla.
– Esimerkiksi torinrannan kaiteettomat laiturit ovat nykyisellään näkövammaiselle hengenvaaralliset, Kuusela sanoo.
– Hyvääkin toki on, kuten liikennevalojen äänimerkit ja Rotuaarin ohjausraita, tosin sekin on vielä kovasti kesken.
Kosketa olkapäätä
Voivatko kanssaliikkujat jollakin tavoin helpottaa näkövammaisten liikkumista?
– Jos näkövammainen etenee päämäärätietoisesti, niin antaa mennä, Kuusela sanoo ja muistuttaa, että näkövammaisiakin on montaa sorttia: osa näkee vähän, osa ei ollenkaan.
– Jos havaitsee, että näkövammainen on joutumassa ilmeiseen vaaratilanteeseen tai on selvästi eksynyt tai muutoin avun tarpeessa, voi häntä koskettaa olkapäähän ja varoittaa tai kysyä, kuinka voi auttaa. Näkövammaista ei pidä koskaan vetää tai työntää, vaan voi tarjota kyynärpään, johon tarttua.