Kolmesataa olympiamitalia, joista naisten voittamia on kuusi. Siis kaksi prosenttia.
Suomalainen kesäolympialaisten tilasto on hätkähdyttävää luettavaa. Tuorein suomalaisen naisen saavuttama kesäkisojen mitali on Heli Rantasen keihäskulta Atlantasta 1996, ja Rantasta edeltävältä ajalta pitää mennä vuoteen 1984 ja Los Angelesin kisoihin, joissa Tiina Lillak otti keihäässä hopeaa.
Talvilajeissa tilasto on naisten kannalta huomattavasti valoisampi. Suomalaisten kaikkiaan 151 olympialaisesta talvikisamitalista 35 on naisten voittamia.
Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen selittää lukuja kansainvälisellä kilpailulla.
-Kun talvilajeissa naisten lajien määrä lisääntyi (1952 kisoista lähtien), niin Suomi oli tavallaan heti mukana niissä koitoksissa. Kun naisten lajeja on kesäkisoissa lisätty, sinne on tullut kansakuntia, joille urheilu ja urheilumenestys on ollut tärkeää. Kilpailu on ollut kesälajeissa koko lailla tiukempi, Itkonen luotaa urheiluhistoriaa.
Suomessa kansalaistoimintaan ja vapaaehtoisuuteen perustuva urheilun harrastustoiminta tuottaa kilpaurheilijoita moniin lajeihin. Kun viisimiljoonaisen kansan parissa lajikirjo on suuri, yksittäisissä lajeissa ei välttämättä nousta maailman huipulle asti.
-Onhan tämä lajivalikoima tuottanut yllätyksiäkin, Itkonen sanoo ja listaa muun muassa jousiammunnan ja purjehduksen.
Asenteet naisten urheilua vastaan
Naiset ovat Suomessa harrastaneet ohjattua liikuntaa jo pitkästi yli vuosisadan, sillä naisvoimisteluliikkeen historia juontaa 1800-luvun loppupuolelle. Kilpaurheilua ei kuitenkaan pitkään aikaan pidetty naisille sopivana.
-Jopa Tahko Pihkala sanoi aikoinaan, että naisten osallistuminen olympialaisiin on viimeinen naula olympialiikkeen arkkuun. Eivät ne asenteet naisurheilua kohtaan olleet kovin kaksisia, Itkonen kuvaa.
Vuonna 1981 kuollut Pihkala, pesäpallon kehittäjä, oli vahvassa roolissa suomalaisurheilussa etenkin viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla.
Nykyään huippu-urheilu on jo hyväksyttävä ammatti myös naisille. Silti suomalaisten menestys ei ole kohentunut olympia-areenoilla.
-Kansainvälinen kilpailutilanne on niin kova ja olympialaisiin osallistuu niin valtaisasti maita. Asetelma on ihan toinen kuin ennen, Itkonen sanoo.
Ateenassa 2004 kesäkisoihin osallistuneita maita oli 201. Esimerkiksi Helsingin 1952 kisojen 69 maahan verrattuna muutos on huima.
Palloilulajit kaukana olympiatasosta
Kansakuntien määrän kasvu on johtanut siihen, että olympialaisiin pääsevät urheilijat joutuvat läpäisemään tiiviin seulan yleensä saadakseen olympiapaikan.
-Kesäkisojen suurimmissa lajeissa eli joukkuepalloiluissa Suomella ei ole ollut edes asiaa kisoihin, Itkonen muistuttaa.
Toisin on talvikisoissa, joissa naiset ovat jääkiekossa voittaneet yhden pronssin (1998 Naganossa). Kiekkoilun kilpailutilanne maailmanlaajuisiin palloiluihin koripalloon ja lentopalloon verrattuna on tyystin toinen.
Mitaleja pitääkin Itkosen mukaan suhteuttaa osallistuviin maihin. Sama pätee myös miesten olympiahistoriassa, jossa esimerkiksi Afrikan maiden mukaan tulo on heikentänyt suomalaisten mahdollisuuksia kestävyysjuoksuissa.
-Vielä 1970-luvulla saatiin Virenin neljä mitalia ja Vasalan mitali, mutta nyt kilpailuasetelma on kovempi, Itkonen sanoo.