Whistler Kuvan voi pysäyttää tähän. Riitta-Liisa Roponen yrittää hillitä itsensä, mutta ei voi pettymykselleen mitään ja suolaa joukkuetoverinsa Aino-Kaisa Saarisen.
"Aikku tuli hakemaan täältä kuutta kultaa. Toivottavasti hän sitten saa ainakin sen yhden lauantaina", hymytytöstä tiukkailmeiseksi muuttunut haukiputaalaishiihtäjä sivaltaa.
Riikka Sarasoja itkee vuolaasti ja sopertelee, että Roponen olisi ansainnut paremman kaverin.
"Minä olin niin paska", hän parkuu.
Tämä kuva nimittäin kertoo täydellisesti sen, missä suomalaisessa naisten maastohiihdossa mennään Vancouverin olympialaisissa helmikuussa 2010.
Alkaa olla vaikea sanoa, onko kyse tragediasta vai komediasta.
Maanantaina hiihdettyjä joukkuesprinttejä todisti paikan päällä Whistler Olympic Parkissa presidentti Tarja Halonen seurueineen, mutta ei auttanut. Roposen ja Sarasojan kahdeksas sija lajissa, jossa Suomi on juhlinut kultaa kaksissa viimeisissä arvokisoissa oli hiihtäjille valtava pettymys.
Hellun luona
Riitta-Liisa Roponen on vapaan hiihtotavan parisprintin maailmanmestari Sapporosta 2007 ja MM-hopeamitalisti Oberstdorfista 2005. Sen lisäksi hän on Aino-Kaisa Saarisen ohella toinen Vancouverissa hyvässä kunnossa olevista suomalaishiihtäjistä. Siksi Roposen pettymystä on helppo ymmärtää.
Saarinen esitti päävalmentaja Magnar Dalenille toiveen, että hän voisi jättää parisprintin väliin, levätä ja keskittyä viestiin ja päämatkalleen, lauantaiseen perinteisen 30 kilometrin kilpailuun - ainoaan mahdollisuuteensa voittaa Whistlerissä henkilökohtainen olympiamitali.
Kaikkien yllätykseksi Dalen teki Saariselle mieliksi ja nimesi Roposen pariksi Sarasojan. Roponen ei ollut uskoa korviaan.
"Se on Aikun oma päätös, mutta ihmettelen", hän sanoi.
Pipot kireällä
Roposen purkaus puolen Suomen median edessä kertoo myös siitä, kuinka kireällä pipot ovat. Kun olympiamatkat hupenevat eikä mitalia vain kuulu, paineet ja pettymykset alkavat syödä joukkuehenkeä.
Roponen myönsi, ettei tunnelma naishiihtäjien kämpässä ole katossa.
"Hiljaista siellä on, kun kaikki ovat pettyneitä", hän sanoi.
Vielä enemmän kertoo se, että Roponen ja Saarinen eivät ole puhuneet kuumasta perunasta eli parisprintistä halaistua sanaa. Eivätkä sen puoleen mistään muustakaan, vaikka kuulemma puheväleissä ovatkin.
Lisää voi päätellä siitä, ettei Roponen torstain viestistä kysyttäessä tiennyt, että Virpi Kuitunen on parantunut kurkkukivustaan. Syykin lipsahti: Kuitusta ei ole näkynyt kämpillä, koska hän on ollut "hellun luona."
Seuraavaksi onkin helppo arvata, että ainakin näiden lausuntojen jälkeen Saarisella ja Kuitusella lienee Roposelle sanottavaa.
Ei mikään Oikku
Aino-Kaisa Saarinen, koko kansan Aikku, tunnetaan joukkueen sisällä myös lempinimellä Oikku. Päätös jättää parisprintti välistä ei silti ollut oikku - Saarinen aikoi urakoida kaikki matkat mutta sanoi jo ennen kisojen avauspäivää, että karsii viesteistä, jos oma olo sitä vaatii.
Jokainen yksilöurheilija ajattelee ensisijaisesti omia tavoitteitaan, ja siksi Saarinen nosti oman etunsa joukkueen edun edelle.
Magnar Dalenin ratkaisu tuntuu kuitenkin kummalliselta. Suomen hiihtojoukkue - ja sitä myöten koko olympiajoukkue - kaipaa nyt kipeimmin olympiamitalia ja sen tuomaa virtaa. Jos Dalen olisi komentanut Saarisen hiihtämään, Suomella saattaisi olla tilillään joukkuesprintin olympiapronssia. Ei missään nimessä kultaa tai hopeaa, niin vahvoja Saksa ja Ruotsi olivat, mutta tässä tilanteessa pronssi olisi ollut kullan arvoinen.
Päävalmentajan mielestä ketään ei kuitenkaan kannattanut pakottaa ladulle. Dalenin kakkosvaihtoehto Roposen kaveriksi oli Kuitunen, mutta tämä halusi levätä kurkkukipuun vedoten.
Joukkueen lääkärin Harri Hakkaraisen mielestä Kuitunen ei ole sairas, vaan harjoitteli sunnuntaina ja maanantaina normaalisti.
Se pieni ero
Mutta eläköön se pieni ero. Kun naapurissa viritellään kissatappelua, Suomen mieshiihtäjät pelaavat olympiakylän biljardisalilla jotain kasipallon tapaista ja puhuvat kämpillä siitä, mistä miehet nyt yleensä puhuvat.
"Autoista ja tietokonepeleistä", höröttivät joukkuesprintissä finaalin jumboiksi jääneet Lasse Paakkonen ja Ville Nousiainen. Mutta ei hiihdosta.
Mieshiihtäjillä menee tulosten valosten vielä huonommin kuin naisilla, ja heilläkin oli puolustettavanaan parisprintistä edellisten arvokisojen, MM-Liberecin pronssi, mutta joukkueessa on yhä rento äijämeininki. Se saattaa koitua vielä pelastukseksi niin keskiviikon viestissä kuin sunnuntain kuninkuusmatkallakin.
Lisäapua suomalaiset saavat matalapaineesta, joka on saapumassa mereltä Whistlerin vuorille. Helottava kevätaurinko väistyy ankarien lumisateiden tieltä, ja pöpperökelissä suomalaiset osaavat hiihtää ainakin perinteistä paremmin kuin keskieurooppalaiset. Se on myös keli, jossa Magnar Dalenin osaaminen suksihuollossa on omimmillaan.