Pieni tyttö prinsessapuvussa, keijun siivet selässä leikkii äitinsä vieressä. Ohi kulkee humalainen suomalainen. Neekeri, mies huutaa.
Leikki loppuu. Tyttö kiirehtii äitinsä selän taakse. Katseet painuvat. Kukaan ei puutu. Ilmapiiri tummenee.
Oulun aluehallintoviraston romaniasioiden suunnittelija Henry Lindgren kertoo Helsingissä näkemästään. Hänen mukaansa Suomessa on valtavat alueelliset erot vähemmistöjen syrjinnässä: mitä pohjoisemmaksi matkataan, sitä vähemmän syrjintää on.
– Viiden vuoden sisään syrjintä on kasvanut räjähdysmäisesti. Ei vain romaneilla vaan muillakin vähemmistöillä. Arvot ovat koventuneet, ja se näkyy koko yhteiskunnassa. Radikalisoituminen ja äärioikeistolaiset aatteet ovat nousseet, Lindgren kertoo.
Oulussa on Lindgrenin mukaan kauppoja, joihin romaneja ei päästetä sisään. Näetkö sinä minua ihmisenä, kysyi Lindgrenin vaimo häntä kaupassa seuranneelta vartijalta. En, vastasi vartija.
Mutta miksi romanit ajavat auton oven eteen, kysytään.
– Silloin vika on korvien välissä. Ei mikään kulttuuri, inkat, mayat tai romanit käske ajamaan autoa oven eteen, Lindgren huokaa.
Samalle viivalle
Kun vastahakoisia nuoria koulussa patistellaan kuljettamaan reppua mukana ja tekemään läksyt, Lindgren muistelee kokemuksiaan nuorena toisin: Miksi sillä on reppu mukana? Miksi se tekee läksyt?
– Mikä vaikutus syrjinnällä on identiteettiin? Jos ympäristö ei anna mahdollisuutta, mitkä ovat mahdollisuudet pärjätä? Nujertaminen on monitahoista.
Lindgrenin mukaan on tärkeää, että romaneilta vaaditaan samaa kuin muilta.
– Romanivanhemmilla on halu tukea lapsiaan, mutta ei ehkä keinoja. Oma 61-vuotias isäni ei osaa lukea tai kirjoittaa. Kotona tuettiin kouluasioihin patistamalla, mikä oli tärkeää.
Lindgrenillä itsellään on kolme tytärtä. Hän toivoo, että lapset aikanaan valitsisivat romanivaatteet, mutta eivät kuitenkaan täyttä pukua.
– Puvun vuoksi työllistyminen on vaikeaa. Joudun miettimään, kuinka kasvatan lapseni, että he kykenevät olemaan vahvoja, kun heitä syrjitään. Vaikka olisi kuinka korkeasti koulutettu ja siivosti elävä.
Miksi te romanit ette vaihda vaatteita ja nimeä, kysytään.
– Ongelmat nähdään kulttuurin syynä. Romanikulttuuri on ihmissuhdekulttuuri, kaikkia kunnioittava. Arvostetaan keskustelua, kunnioitetaan vanhempia. Olemme ensisijaisesti suomalaisia, sitten romaneja.
Ongelma Lindgrenin mukaan piilee siinä, että ongelmista puhutaan massojen kautta. Vähemmistön ihminen edustaa ryhmäänsä.
– Romaneihin kohdistuu paljon ennakkoluuloja. Mahdollisuudet koulutukseen tai palveluihin eivät ole tasavertaiset. Asuntoasioissa on räikeitä puutteita. Vanhus ei saa asuntoa vuokrattua ja joutuu asumaan sukulaisten luona. Jos ei ole asuntoa, ei saa vanhuspalveluita.
Lindgren uskoo, että kyseessä on viranomaisten tahtotila. Epäkohtiin pitäisi tarttua napakammin.
Slummien huono-osaiset
Syrjinnästä huolimatta romaniasioissa Suomi on Lindgrenin mukaan edistyksellinen maa. Kulttuuria ja romaniväestöä tukemalla saadaan aikaan isoja muutoksia. Suomessa romanilla on mahdollisuus päästä osaksi yhteiskuntaa, joskin se vaatii ponnistelua.
Kehitysapumaat ovat kuitenkin lähellä. Slovakiasta, Unkarista ja Romaniasta kuuluu ikäviä. Lindgren esittelee kuvia, joissa pienet romanilapset kävelevät paljain jaloin, puolialastomina lumessa hökkelikylän keskellä.
– Ihmetellään, miksi Euroopan romanit tulevat tänne kerjäämään. Olen itse käynyt paikalla ja nähnyt. Hädän vuoksi.
Jos Lindgren itse näkee romanikerjäläisen kadulla, hän ei anna rahaa.
– Voin antaa leivän tai juoman. Saatan jutella. Hymy on paljon, Lindgren tietää.
Romanien kansallispäivää vietetään 8. huhtikuuta