Pekka Asikainen
yhtymäjohtaja
Tasavallan presidentin Kultaranta-keskustelu sai poikkeusaikana uuden muodon. Normaalisti varsin suljettu piiri pääsee tasavallan presidentin kesäasunnolle keskustelemaan jostain ajankohtaisesta teemasta. Viime sunnuntain keskustelu oli järjestetty vuorovaikutteisesti. Tämä ratkaisu oli Sauli Niinistöltä hyvä oivallus, sillä illan keskusteluissa jokainen suomalainen pääsi mukaan kuuntelemaan asiantuntijoiden pohdintoja koronajälkeisestä ajasta.
Jokainen pystyi myös esittämään kysymyksiä presidentille. Yksi kysymyksistä kuului, että mitä tämä aika on opettanut presidentille itselle. Vastaaja hieman muutti kysymystä muotoon, että mitä tämä aika on opettanut itsestä.
Keskusteluihin osallistunut arkkiatri Risto Pelkonen totesi, että elämän ja kuoleman jännite herkistää ajattelemaan, mikä elämässä on tärkeintä. Hänen mukaansa kaikkein tärkeintä on elämä itse. Elämä on suuri lahja. On tärkeää tiedostaa elämän rajallisuus ja se, miten elämänsä käyttää. Elämän arvokkuus paljastuu sen rajallisuudesta, kuten elämän kauneuden voi havaita sen sisältämästä rumuudesta. Vastakohdat ja jännitteet tuovat esille todellisuuden kaikki vivahteet.
Jokainen on joutunut puntaroimaan poikkeusaikana omaa elämäänsä. Moni on kertonut poikkeusajan tärkeimmäksi oivallukseksi itsestään selvyyksinä pidettyjen asioiden näkemisen toisesta perspektiivistä - havahtuminen siihen, ettei itsestään selvyyksiä ole.
Tämä on koettu kirkon diakoniassa ja auttamistyössä. Yhteiskunnalliset turvarakenteet, yritystoiminta, työpaikat ja tulevaisuuden rakentaminen ovat meidän ponnistelujen varassa. Jokainen meistä on vastuussa siitä, millaista poikkeusajan jälkeistä todellisuutta olemme tekemässä. Mitä minä olen valmis tekemään paremman huomisen mahdollistamiseksi? Jokaisella meistä on oma paikkansa, josta voi tehdä hyvää.
Filosofi ja yksi opettajistani Esa Saarinen kiteytti tämän ajan opetukseksi lähelle näkemisen. Perheen ja läheisten ihmisten merkitys on korostunut. Saarinen määritteli perheen olotilaksi, jossa yksilö on hyväksytty pysyvästi. Jokainen ainutlaatuisena ja hyväksyttynä yksilönä eli sellaisena kuin on.
Tämä aika on opettanut monelle pysähtymistä läheisten ihmisten kohdalla. Konkreettisesti se on tarkoittanut esimerkiksi puhelun soittamista omaisille, kummilapsille, vanhalle luokkakaverille tai tuttavalle, jolle olisi pitänyt soittaa, mutta se on jäänyt soittamatta. Yhteydenotto on kannattanut, sillä vuorovaikutuksesta rakentuu hyvinvoiva yhteiskunta. Se on vaalimisen arvoinen asia juuri nyt.