Ruotsalainen kuvayhteisö, Bilddagboken on lanseerannut nyt myös suomenkielisen version palvelustaan. Kuvapäiväkirja toimii samantapaisesti kuin kotimaiset IRC-Galleria, Kuvake tai ii2.org.
Ensisilmäyksellä Kuvapäiväkirja näyttää pelkistetymmältä kuin edellä mainitut. Palvelu keskittyy nimensä mukaisesti pelkästään kuvien ympärille. Esimerkiksi Facebookista ja MySpacesta tuttuja tilpehöörejä ei omaan päiväkirjaan voi lisätä.
Kuvapäiväkirjan erikoisuutena voi pitää kilpailuja, joita yhteisön ylläpito lupaa järjestää viikoittain. Käyttäjät voivat nimetä kilpailua varten otoksiaan, joista ylläpito valitsee mielenkiintoisimmat äänestystä varten.
Kirjautuneita käyttäjiä suomenkielisessä Kuvapäiväkirjassa on vasta kourallinen. Tulevaisuudessa aktiivisia käyttäjiä löytynee varsinkin siitä joukosta, jotka ovat kiinnostuneita julkaisemaan valokuvia muustakin kuin omasta pärstäkertoimesta.
Kuvapäiväkirjan valttina voisi olla pohjoismaalaisuus, sillä palvelulla on aktiivisia käyttäjiä myös Norjassa ja Tanskassa. Ruotsinkielisessä Kuvapäiväkirjassa noin 577 000 käyttäjää Pohjoismaissa. Tällä hetkellä Kuvapäiväkirja ja Bilddagboken ovat kuitenkin erillisiä palveluita, joten Suomen yhteisöstä ei pääse suoraan urkkimaan naapurimaan kuvapäiväkirjoja.
IRC-Galleria aloitti kuvagalleriabuumin 2000-luvun alussa, ja se on edelleen suosituin kuvagalleria Suomessa. Nähtäväksi jää kuinka monta suurta kuvayhteisöä Suomeen mahtuu.
Yhteisöt eivät varsinaisesti vie toisiltaan käyttäjiä, vaan netinkäyttäjät kirjautuvat useampaan palveluun. Se, mitkä yhteisöt pystyvät pitämään kävijät aktiivisina, onkin kokonaan toinen juttu.
www.kuvapaivakirja.fi