Konserttiarvio:
On komean näköistä, kun esirippu valahtaa alas, valot läjähtävät päälle ja basisti Gene Simmons sekä kitaristit Paul Stanley ja Tommy Thayer laskeutuvat taivaista yleisönsä eteen tulisuihkujen saattelemina. Avauskappaleena soi Deuce, Kissin läpilyöntilevyn Alive! (1975) aloitusnumero.
Kiss-yhtyeen tiistain konsertti Helsingin Areenalla on siitä lähtien reilut kaksi tuntia värikästä musiikki- ja show-ilotulittelua. Ensiksi yhtye soittaa maailman parhaaksi live rock-albumiksi kehutun Alive!-levyn muutamaa kappaletta lukuunottamatta kokonaan.
Tuttu lopetusnumero Rock and Roll all Nite tulee jo puolentoista tunnin jälkeen. Ei hätää, yhtye tulee takaisin ja soittaa vielä kolme varttia helmiä laajasta tuotannostaan. 1970-luvun klassisimman Kissin ystävälle konsertti on mannaa, sillä uusimmat kappaleet ovat Lick It up (1983) ja I Love It Loud (1982).
Paul Stanley huudattaa yleisöä jo toisen kappaleen, Strutterin, jälkeen. Tätä vuorovaikutteisuutta seuraa monesti konsertin aikana, paikoin pitkiäkin pätkiä. Näissä korneissa kohtauksissa yleisö on sataprosenttisesti mukana.
Keskiviikkonakin täpö täydelle Helsingin Areenalle esiintynyt Kiss kerää hämmästyttävän laaja-alaista väkeä. Pitkälle keski-ikään ehtinyt ei tunne oloaan lainkaan outolinnuksi seuratessaan lapsellista möyryämistä. Nuoriso, nuoret aikuiset ja vanhemmat lastensa kanssa ovat vähän aikaa yhtä suurta perhettä.
Kissin Alive 35 -kiertueessa arvelutti etukäteen eniten, miten yhtye jaksaa innostaa, kun sen kaksi kiehtovaa alkuperäistä jäsentä, kitaristi Ace Frehley ja rumpali Peter Criss, ovat poissa. Varamiehet Thayer Frehleyn avaruusmiesvetimissä ja Eric Singer Crissin kissamaskissa täyttivät paikkansa hyvin. Heidän ansiostaan Kiss on soittoltaan tiukemmassa iskussa kuin koskaan. Alkuperäismiesten horjahteleva charmi heiltä tietenkin puuttuu, mutta kaikkea ei voi saada.
Toivomisen varaa jätti se, että Thayerin ja Singerin pitkät soolot olivat peräkkäisissä kappaleissa. Noita suvantokohtia olisi kannattanut hajasijoittaa.
Ikä ei bändin pappaosastosta, Simmonsista, 58, ja Stanleystä, 56, juuri näy. Ehkä Stanleyn ketkuttelu oli nyt hieman aiempaa väkinäisemän oloista.
Kiss tarjosi tiukan nipun hyviä rockbiisejä ja liudan hulvattomia temppuja. Onhan ne moneen kertaan nähty: Simmonsin tulennielentä ja verensyöksy, Stanleyn lento areenan takaosaan, Thayerin ampuminen raketeilla katon valospotteihin ja hillitön ilotulitus. Mitään järin uutta ei nytkään esitetty, vaan ei sitä kukaan kaivannutkaan.