Mys­tee­ri: Missä ka­to­si­vat Oulu 2 -hi­naa­ja ja sen mie­his­tö

Oulu-yhtiön hinaaja-aluksen Oulu 2:n kohtalo merenkäynnin kynsissä on sävyttänyt paikallisten merenkävijöiden keskusteluja vuosikymmenet.

Oulu Oy:n hinaajalaivaston perustyökalu s/s Warma (vuodesta 1940 Oulu 2) rakennettiin Pikisaaressa, jossa se kuvattiin ilmeisesti pian valmistumisensa jälkeen Oulujokisuistossa
niin sanotun Hartaanselän laiturissa. Aluksessa oli umpireelinki. Oulu 2:n siunaustilaisuus pidettiin oletetulla katoamisalueella (C), niin sanotun Peltimatalan
eteläpuolella 14. heinäkuuta 1946. Saattoväkeä, soittokuntaa ja pappia
kyyditettiin yhtiön lyhytaikaisella hinaajalla ”Romu-Ykkösellä” ja Oulu 3:lla, joka oli
joutua samanlaisen kohtalon uhriksi kuin Oulu 2. Kysymykseen Oulu 2:n olinpaikasta
voidaan esittää vain valistuneita arvauksia, kunnes lopulliset gps-koordinaatit
paljastuvat. Karttakuvassa näkyy ydinalue A, joka on tiedossa olevien havaintojen
perusteella arvioitu laivan katoamispaikaksi. Laajemmissa vaihtoehdoissa on huomioitu
muun muassa suurempi ajonopeus sekä sivuvastaisen tuulen vaikutus.
Oulu Oy:n hinaajalaivaston perustyökalu s/s Warma (vuodesta 1940 Oulu 2) rakennettiin Pikisaaressa, jossa se kuvattiin ilmeisesti pian valmistumisensa jälkeen Oulujokisuistossa niin sanotun Hartaanselän laiturissa. Aluksessa oli umpireelinki.
Oulu Oy:n hinaajalaivaston perustyökalu s/s Warma (vuodesta 1940 Oulu 2) rakennettiin Pikisaaressa, jossa se kuvattiin ilmeisesti pian valmistumisensa jälkeen Oulujokisuistossa niin sanotun Hartaanselän laiturissa. Aluksessa oli umpireelinki.
Kuva: Oulun maakunta-arkisto

Juttu on julkaistu Kalevassa 24.6.2011.

Missä katosivat Oulu 2 -hinaaja ja sen miehistö

Oulu-yhtiön hinaaja-aluksen Oulu 2:n kohtalo merenkäynnin kynsissä on sävyttänyt paikallisten merenkävijöiden keskusteluja vuosikymmenet. Oulu 2, entinen s/s Warma, lähti Oulusta Kalajoelle 21. marraskuuta 1943 ja katosi miehistöineen, oletettavasti jossain Hailuodon lounaispuolella.

Tästä salaperäisestä katoamistapauksesta tuli pian mysteeri, joka on antanut puheenaihetta lähes 68 vuotta. Jos kerran Titanic upposi jo 1912,  ja se löydettiin Atlantilta peräti 4,5 kilometrin syvyydestä, mitä tapahtuikaan Oulu 2:lle, josta tehtiin vain muutama hajahavainto merialueella, jonka yleinen syvyys on vain 15–20 metriä?

Tuntuu ymmärrettävältä, ettei käynnissä olleen suursodan myöhäissyksynä 1943 ollut isoja mahdollisuuksia varata mies-, laiva- tai edes lentovoimia perusteellisiin pikaetsintöihin. Jopa sää tuntui asettavan useiksi vuorokausiksi vakavan esteen esimerkiksi lentotiedustelulle kummallakin puolella Pohjanlahtea.

Myös katoamispäivänä noussut navakka tuuli antoi aihetta olettaa, että laivuri Iivari Karppisen alus lopulta ilmaantuisi jostain suojasatamasta.

Runsas polttoainelasti

Oulu 2:n turmapäivän aamuna Iivari Karppinen kävi vielä keskustelua, kannattaisiko alus ajaa Hailuodon ja Siikajoen välistä, ulkomerta suojaisempaa väylää ainakin lähelle Tauvoa. Oman kertomansa mukaan hän ei kuitenkaan tuntenut kapeaa väylää tarpeeksi, ja ennen muuta hän epäili laivansa syväyksen olevan muun muassa runsaasta polttoainelastista johtuen liian suuri. Kivihiiltä oli mukana kaikkiaan 20 tonnia.

Laivuri Karppista on vuosikymmenten saatossa arvosteltu paitsi polttoaineen määrästä myös siitä, että sitä kasattiin myös kansilastiksi yhteensä kolme tonnia. Missään paikallisten ammattikipparien piirissä tätä ehkä arveluttavaakin ”maan tapaa” ei kuitenkaan oudoksuttu, saati paheksuttu.

Arvailuja herätti sekin, oliko Oulu 2:n reelinkiin tehty ”stormiportteja”, eli aukkoja, joista kannelle myrskyn heittämä merivesi pääsisi saman tien ulos.

Useat alusta Warman asussa esittelevistä valokuvista osoittivat kantta kiertävän teräskaiteen umpinaiseksi, paria puolellaan olevaa, kiinnitysköysien aukkoa lukuun ottamatta.

Tämä tieto on kuitenkin havaittu vääräksi ainakin valokuvista, jotka laivasta on säilynyt uudessa asussaan. Laiva upposi Porin edustalla jäiden aiheuttaman haaksirikon seurauksena talvella 1939–40. Sen jälkeen alus nostettiin Reposaaren telakalle, uusittiin ja remontoitiin muun muassa hyttien ja reelinkiporttien osalta heti seuraavana kesänä.

Karppista ja hänen miehistöään pidettiin ammattilaisina, joista tosin kokkina oli lomasijainen ja yksi vasta 17-vuotias kansimies. Niinpä kovan onnen hinuri höyrysi merelle ensin pitkin Hailuodon pohjoispuolta länteen, kunnes se puolen päivän jälkeen kääntyi kohti etelää, kohti tuntematonta.
Suurimmaksi osaksi ammattimerenkulkijoiden havainnoista on hiljalleen karttunut kokonaiskuva siitä, mitä mysteeri pitää sisällään.

Majankanvartija näki aluksen

Pitkään tiedettiin, että viimeinen henkilö, joka näki aluksen koko miehistön, oli Iivari Karppisen kollega, laivuri Lauri Starck.

Itse aluksen viimeksi havainneena pidettiin Marjaniemen majakanvartijaa, joka kertoi nähneensä Oulu 2:n noin kello 13 suoraan lännessä, matkalla kohti etelää. Kiivettyään kahvikupillisen jälkeen majakkaan hän ei havainnut kiikarillaan jälkeäkään laivasta.

Navakkaa lounaistuulta vasten kohti etelää ponnistelevasta laivasta tehtiin kuitenkin vielä pari luotettavan tuntuista havaintoa. Hinaajaa vastaan tulleen saksalaisaluksen komentosillalta luotsi Erkki Saarinen pani sen merkille lähietäisyydeltä. Suunnilleen samoihin aikoihin myös kalastaja Heikki Kittilä havaitsi hinaajan Pajuperän kohdalla. Varttitunnin tauon jälkeen hänkin menetti näköyhteyden Oulu 2:een.

Kun vielä liitetään kokonaiskuvaan luotsi Mauno Rantasuon havainto rannikkorahtialuksen pohjan pituudelta ”raapineesta, metallisesta äänestä” kesältä 1945, päästään ainakin lähemmäs yhä perustellumpaa arvausta haveripaikasta. Rantasuo jopa rauhoitteli kapteenia, että paikalla on vettä ainakin 15 metriä.

Lauri Starck piti elämänsä loppuun kiinni arviostaan, että Oulu 2 oli ehtinyt Marjaniemen länsireimarilta noin neljä mailia etelälounaaseen. Myös hinaajan hautajaissiunaus pidettiin Peltimatalan poijun eteläpuolella, lähellä aluetta, jonne se olisi ehtinyt reimarilta noin 7–8 solmun vastatuulinopeudella, noin puolessa tunnissa.

Loppu oli nopea

Näiden todisteiden perusteella Oulu 2 oli läpimärkine kansilasteineen ja kolibokseihin tulvineen meriveden takia saavuttanut kantavuutensa äärimmäisen riskirajan, ja se vain sukelsi viimeisen kerran  riittävän suureen aaltoon, kohti pohjaa kykenemättä enää oikaisemaan raskasta köliään.
On myös mahdollista, että miesluukuista konehuoneeseen tulvinut vesi nousi niin korkealle, että uhkasi höyrykattilan pesiä. Tällöin alus olisi menettänyt nopeasti ohjattavuutensa ja kaatunut kovassa ristiaallokossa.

Pohjatapittomana ja airottomana Pyhäjoelta löytynyt pelastusvene ja avaamaton pelastusliivipaketti Haaparannan saaristossa osoittavat, että ”Kakkosen” loppu oli nopea. Sen selittämiseen ei tarvita ”saksalaisia sukellusveneitä”. Mereltä kantanut räjähdys ei kuulunut ainakaan Oulu 2:sta, sillä höyrykattila räjähtää ylipaineesta, harvoin jäähtymisestä.

Polttoainetta ja muonaa otettiin ainakin parin viikon tarpeeseen normaaliin tapaan, ja se parempi pukukin oli yleensä mukana lähes kaikilla. Samalla voitaneen hyväksyä myös Oulu 2:een yhdistetty, salaperäinen matkatehtävä Saksaan, ehkäpä lennokkaan mielikuvituksen tuotteeksi.

Vasta tämän jutun yhteydessä tuli esiin lähes yhtä dramaattinen Oulu 2:n toisinto. Myös Oulu 3 oli vaikeuksissa samoista syistä ja todella taisteli olemassaolostaan vain vuorokautta aiemmin. Vakaviin ongelmiin joutunut alus höyrysi Siikajoen-väylää kohti Kalajokea odottamaan juuri Oulu 2:ta yhteiseen hinausoperaatioon, kun myrsky iski siihen Tauvon luoteispuolella.

Uppoamiselta vältyttiin ajamalla alusta hitaasti vastatuuleen, lapioimalla kansilasti hätäisesti mereen ja sulkemalla miesluukut. Oulu 3 nilkutti vaivoin Raaheen, jossa korjattiin kolimurskeen tukkimat pumput. Alus saapui vasta aamuksi Kalajoelle.

Oulu 2:n miehistö

Kapteeni Iivari Karppinen (s. 1905, Säräisniemi)
I Konemestari  Ahti Mikkonen  (1915, Oulu),
II Konemestari Svante Pisilä (1906, Alavieska),
Perämies Lauri Vallo (1901, Alatornio),
Kansimies Matti Suorsa (1926, Tyrnävä),
I Lämmittäjä Emil Heusala (1904, Haukipudas),
II Lämmittäjä Leander Arffman (1888, Oulu),
III Lämmittäjä Reino Nalkki (1924, Oulu),
Keittäjä Senja Viero (1922, Nivala).

Taustatyö juttua varten:

Haastattelut: Reijo Halonen, Ahti Koivula, Aaro Rundelin, Timo Räätäri (TR), Eero Starck, Joni Skiftesvik, Kaarlo Viljanen.
Kirjalliset lähteet: Lauri Starckin arkisto, Joni Skiftesvik (artikkelit/Ou2)
Kuvat: Oulun maakunta-arkisto (pääkuva/”Warma”), Tuomo ja Esa Starck (kartta).

Hinaaja Oulu 2

Rakennettu Oulun Pikisaaressa.

Valmistui 1908, korjattu Reposaaressa 1940.

Pituus 22,59 metriä, leveys 5,04 metriä, syväys 2,2 metriä.

Höyrykone (polttopuu, kivihiili), teho 290 hevosvoimaa.

Oy ULEÅ Ab:n omistuksessa, myöhemmin Oulu Oy:n puutavarahinaaja.