Samuel Salmi on hoitanut piispan tehtäväänsä nyt yksitoista vuotta. Näiden vuosien aikana Oulun hiippakunnan ilmapiiri on muuttunut avoimesta ja luottavaisesta toraisempaan suuntaan.
Kirkon sisäiset liikkeet eivät enää pelaa aina kohti samaa maalia, piispa sanoo.
Salmen uran aikana koko evankelisluterilainen kirkko on käynyt läpi historiansa nopeimmat muutokset.
Kun Salmi valittiin piispaksi yksitoista vuotta sitten, hänestä tuli ennen kaikkea muutosjohtaja. Tilanne Oulun hiippakunnassa oli vaikea.
Hiippakunta oli tunnettu aivan erityisesti siitä, ettei silloinen piispa Rimpiläinen vihkinyt naisia papin virkaan, vaikka naispappeus oli hyväksytty jo vuoden 1986 kirkolliskokouksessa.
Oulussa ensimmäisen naispapin vihkimistä jouduttiin odottamaan viisitoista vuotta. Ei ihme, että seurakuntalaisten ja papiston odotukset olivat korkealla: joko nyt pohjoissuomalaiset naispapit vihittäisiin heidän omassa hiippakunnassaan?
Ensimmäistä pappisvihkimystä ei tarvinnut odottaa pitkään. Heti virkaanastumisen jälkeen, maaliskuussa 2001, Salmi vihki papin virkaan rovaniemeläisen teologian maisterin Mirja-Liisa Lindströmin.
Julkisuusrumba oli kiitettävä. Lindström itse totesi Kalevan silloisessa haastattelussa, että olisi ehkä harkinnut toisin, jos olisi tiennyt, mikä julkisuus pappisvihkimystä seuraa.
Salmen mukaan silloinen hengellinen ilmapiiri oli täynnä tulevaisuudenuskoa ja odotusta.
”Kun aloitin työni piispana, hengellinen ilmapiiri oli hyvin valoisa ja luottavainen. Silloin elettiin muutoksen aikaa ja odotuksia oli paljon”, hän sanoo.
Nyt yhdentoista vuoden jälkeen hiippakunnan tilanne on toinen. Salmi sanoo, että hiippakunnan ilmapiiri on muuttunut moniäänisemmäksi ja näköerot ovat voimistuneet. Kirkollinen yhtenäiskulttuuri on alkanut rakoilla.
Lue koko juttu Sunnuntai-liitteestä.