Kaikki tuntuu helpolta, kun beatboxaa ja syö vähän bullaa!
Näin neuvoo mielikuvituskaveri Puluboi 7-vuotiasta Mai-tyttöä, jota kouluun meneminen jännittää.
Mieluummin Mai kutsuisi itseään Poni-nimellä ja laukkaisi kotipihalla tekoturpa kasvoillaan.
Puluboi ja Poni ovat kirjailija Veera Salmen luomia hahmoja, jotka ohjaaja Mari Rantasila tuo elokuussa valkokankaalle.
Leffassa pohditaan, miltä tuntuvat suuret muutokset ja uuden aloittaminen.
– Kouluun meno ei ole iso asia pelkästään lapsille, vaan myös vanhemmille. Aikuiset saattavat hössöttää, Rantasila hoksauttaa.
Kaikki tunteet esiin
Ponia näyttelee Jenni Lausi, joka nähtiin ensimmäisessä leffaroolissaan viime vuonna Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen -elokuvassa.
Kun Puluboin ja Ponin leffa viime kesänä kuvattiin, Lausi oli juuri päättänyt ensimmäisen luokkansa koulussa.
– Oli helppo samaistua Ponin tunteisiin. Minäkin toivoin välillä, että olisin vielä päiväkodissa. Siellä oli paremmat jälkiruuat, Lausi tuumaa.
Käsikirjoitus vetoaa Rantasilaan, joka on aiemmin ohjannut muun muassa Risto Räppääjä -elokuvia.
– Poni on henkilö, jollaista ei ole aiemmin lastenelokuvissa nähty. Poni ei ole yhden naaman tyttö, vaan hänellä on laaja tunteiden kirjo.
Veera Salmen anarkistiset ja humoristiset kirjat ovat nousseet suorastaan ilmiöksi: niitä lukevat sekä lapset että aikuiset, ja ennen elokuvaa kaksikosta on tehty muun muassa kuunnelmia, teatteriesityksiä ja taitoluistelunäytös.
Lupa olla oma itsensä
Ohjaaja ja pääroolin esittäjä haluavat muistuttaa, että jokainen saa olla oma itsensä.
– Uusiin ryhmiin voi sopeutua sellaisena kuin on. Kenenkään ei tarvitse muuttua, he summaavat.
Elokuvassa aikuiset yrittävät hillitä Poni-tytön hevosleikkejä. Poni luulee, ettei koulussa saisi enää sukeltaa mielikuvitusmaailmaan.
Toiseksi suureksi sanomaksi Rantasila nostaakin mielikuvituksen voiman.
– Jokaisella on mielikuvitus, jota pitää osata hyödyntää ja myös hallita. Muuten voi hämärtyä se, mikä on totta.
Puluboi ja Poni ensi-illassa 3. elokuuta.
Puluboin ja Ponin leffa
Ensi-illassa 3. elokuuta.
Perustuu Veera Salmen Puluboi ja Poni -lastenkirjasarjaan.
Elokuvan käsikirjoittajina Veera Salmi ja Hannamaija Matila.
Ohjauksesta vastaa Mari Rantasila.
Ponin roolissa Jenni Lausi, Puluboina Aapo Puusti, Ponin äitinä Anna-Maija Tuokko, Ponin isänä Santtu Karvonen, koulun rehtorina Seppo Halttunen ja täsmäoloterapeuttina Jaana Pesonen.