Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos.
Ja muutos ei koskaan ole ollut näin nopeaa.
Havahduin 24-vuotiaan futuristin, Piilaakson ”tulevaisuusyliopistossa” opiskelleen Perttu Pölösen sanoihin:
Olemme viimeinen sukupolvi, joka muistaa ajan ennen internetiä.
Millaista se oli, kun laskut maksettiin pankkiin, tietoa haettiin lehtiä selaillen ja kuulumiset kysyttiin puhelimitse paksusta puhelinluettelosta numero katsoen.
Puhumattakaan vanhemmistani tai isovanhemmista, heille maailma oli vielä tyystin erilainen.
Yksityisiä internet-yhteyksiä alettiin myydä koteihin vuonna 1993.
Yhtäkkiä koko maailma ja sen tieto olivat klikkauksen päässä.
Tutkimusten mukaan me milleniaalit, eli vuosina 1981–1996 syntyneet olemme suvaitsevaisia ja kokeilunhaluisia maailmankansalaisia, netin ja sosiaalisen median aikakaudella kasvaneita diginatiiveja.
Kun ”ennen vanhaan” tietotaito siirtyi vanhemmilta nuoremmille, ovat roolit tänä päivänä kääntyneet päälaelleen: nuoret opettavat vanhempia.
Verkkopankin mobiiliavaimien käyttöönotto tai pilvipalveluiden hallinta on meille tuttua ja helppoa.
Niin opetamme taitoja vanhemmillemme, jotka opettavat edelleen omia vanhempiaan pienin askelin teknologian käyttöönottoon.
Vaikka kuvittelen olevani vielä nuori osaava ”diginatiivi”, huomaan minäkin tipahtavani jatkuvasti kärryiltä.
Nuorempien suosimat sovellukset ovat minulle täysin vieraita, joiden jatkuvasti muuttuvaa toimikenttää yritän ymmärtää alakoululaisten sukulaisteni antamalla opastuksella.
Muutoksen tahti kiihtyy koko ajan ja mukana pysymisessä on täysi työ.
Jatkuva muutos ja kehitys horjuttavat turvan tunnetta ja voi ahdistaakin, mutta pysähtyä ei voi.
Teknologia on muuttanut ja auttanutkin maailmaa paljon ja tekee niin jatkossakin.