Mikäli lapsen kanssa on tarvetta käydä päivystyksessä, on tilanne Oulun seudun yliopistollisessa sairaalassa vähintäänkin mutkikas.
Lapsille ja nuorille on oma päivystyksensä, usein suunnaksi pitäisi ensimmäisenä ottaa yhteispäivystys.
– Lasten ja nuorten päivystyksessä hoidetaan päivystyslähetteellä tulevat lapset ja alle 16-vuotiaat nuoret, joten jos ilta-aikaan tulee tarvetta käydä päivystyksessä, tulee silloin mennä Oulun seudun yhteispäivystykseen, lasten infektiolääkäri Niko Paalanne Oulun yliopistollisesta sairaalasta kertoo.
Tilanne muuttuu kuitenkin kello 24–8 välillä, jolloin lasten päivystyksessä hoidetaan kaikki alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret lukuun ottamatta tapaturmaisesti loukkaantuneita.
– Lasten päivystyksen tilanne on tällä hetkellä monimutkainen. Olemme myös saaneet tästä palautetta. Tilanne on aiheuttanut asiakkaiden pompottelua, mitä ehdottomasti pitäisi välttää, Paalanne myöntää.
Rajalliset resurssit
Paalanteen mukaan moni ajattelee lasten päivystyksen auttavan kaikissa tapauksissa, mutta mikäli kyseessä kuitenkin on tapaturmainen loukkaantuminen, kuten murtuma, silloin tulee suunnata aina yhteispäivystykseen.
– Lasten päivystyksessä ei ole päivystävää lastenkirurgia. Tapaturmaisesti loukkaantuneita varten meillä ei ole riittäviä resursseja, Paalanne kertoo.
Yhteispäivystyksessä lapset on Paalanteen mukaan huomioitu omana erityisryhmänään. Lapsille on varattu esimerkiksi oma odotustila ja lapset on huomioitu myös hoidon järjestämisessä.
Tilanne parantumassa
Nyt yhteispäivystys ja lasten ja nuorten päivystys sijaitsevat pihan toisilla puolilla. Lasten ja nuorten päivystystilanteeseen on kuitenkin odotettavissa parannusta uudessa sairaalassa.
– Uudessa sairaalassa yhteispäivystys ja lasten päivystys tulevat sijaitsemaan fyysisesti vierekkäin, joten kirurgiset palvelut ovat lähellä. Tällä vältetään turha pompottelu ja lapset saavat hoitoa samasta paikasta. Nyt on vielä tällainen valitettava välivaihe, Paalanne kertoo.
Fakta
Kysy ensin puhelinneuvonnasta
Mikäli päivystykseen lähtö mietityttää lapsen kanssa, kannattaa ensin ottaa yhteyttä terveysneuvontaan numerossa 08 315 2655, mistä annetaan ohjeita sairastumiseen liittyen ja arvioidaan hoitoon hakeutumisen tarve.
Tarvittaessa sieltä konsultoidaan myös lasten ja nuorten päivystyksen henkilökuntaa.