Marjastaja pökkää katumaasturinsa metsäautotien varteen, tarttuu poimuriin ja kumartuu kohti mustikanvarpuja niin kuin on aina kumarruttu.
Hän poimii pakastimen puolilleen ja googlaa ravintosisältöä: orgaanisia happoja, parkkiaineita, antosyaaniväriaineita, flavonoideja, pektiiniä, inverttisokeria, vitamiineja, arbutiinia, hydrokinonia ja hivenaineita kuten mangaania…
Superfoodia, hän ajattelee. Pitäisi kai syödä useammin kuin kerran viikossa jogurtin päällä.
Mustikkaa on kautta aikojen kerätty olennaisena osana pohjoisen ihmisten ravintoa. Kuinka hyvin se onkaan täydentänyt metsästäjäkeräilijän liha-ateriaa. Maanviljelykseen siirtyminenkään ei syönyt marjan arvostusta. Kun sattui katovuosi, marjasato saattoi pelastaa nälkäkuolemalta.
Mustikan terveysvaikutuksista tiedettiin jo ennen kuin marja pilkottiin nykytutkimuksessa atomeiksi. Antiikin aikaan mustikkaa käytettiin ripulilääkkeenä.
Myös Elias Lönnrot kirjoitti 1800-luvulla Flora Fennicassa, että mustikat ovat ”kuivina vähän kovetuttavia, avulliset ulkotaudissa” eli vatsataudissa.
Nykyään tiedetään mustikan marjojen antosyaanien muun muassa suojaavan verisuonistoa. Muinaiset metsästäjäkeräilijät eivät tiettävästi kärsineet sydän- ja verisuonitaudeista. Myös näköä mustikan on todettu parantavan.
Pelkkää ylistystä ei mustikka ole saanut osakseen. Marjakasvien kulttuurihistoriaa tutkineiden Hannele Klemettilän ja Laura Jaakolan mukaan mustikan tumma väri ja metsäiset kasvupaikat ovat aiheuttaneet epäluuloa.
Vanhassa kansanperinteessä marja saatettiin liittää eksyttämiseen ja petollisuuteen. Toisaalta mustikkaan on liitetty suorastaan taivaallisiakin ominaisuuksia. Ruotsissa mustikkaa kutsuttiin juorumarjaksi, koska salaa syöminen ei onnistu suupielet sinisinä.
Kun talous sakkaa, katse suunnataan metsään.
Suomi vei viime vuonna ulkomaille 3,2 miljoonaa kiloa jäädytettyä mustikkaa. Tärkein vientimaa oli Kiina, jonne sitä lastattiin 2,2 miljoonaa kiloa. Huomattavasti vähemmän jäistä marjaa vietiin Japaniin ja Ruotsiin. Onneksi Venäjä ei ole tämän listan kärkipäässä.
Suomen viennin kivijalaksi marjabisneksestä ei näytä olevan, sillä jäädytettyä mustikkaa tuotiin maahan paljon enemmän, 4,2 miljoonaa kiloa. Myös tuoremustikkaa tuotiin enemmän kuin vietiin.
Suuret tuontimäärät heijastavat kotimaisen teollisuuden vaikeuksia saada raaka-ainekysyntää tyydytetyksi.
Metsään jää 90 prosenttia Pohjolan yöttömässä yössä ja Golfvirran lämmössä kasvaneen ihmemarjan sadosta. Ilmeisesti vientibisneksen ja suomalaisten työpaikkojen turvaamiseksi tarvittaisiin lisää ulkomaisia marjanpoimijoita.
Ulkomaalaiset poimivat jo nyt yli puolet luonnonmarjojen kokonaismyynnistä. Tänäkin kesänä thaimaalaiset ovat ahkeroineet Pohjois-Suomen metsistä hyvinvointia perheilleen ja raaka-ainetta marjateollisuudelle, paikallisten kyräilystä huolimatta.
Kiinassa suuri osa Suomesta tuodusta mustikasta käytetään antosyaaniuutteiden raaka-aineena luontaistuote-, elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudessa.
Miksi metsän satoa ei jalosteta jo Suomessa pidemmälle kuin hilloksi tai mehuksi? Jonkin verran jalostetaankin, vaikka tullin tilastoissa monet mustikkajalosteet eivät näy. Mustikkaa myydään eri muodoissa jauheesta uutteisiin tai tippoihin.
Marjatuotteiden kylkiäisenä ulkomaille kaupataan mielikuvaa puhtaan luonnon maasta. Mielikuvaan istuu myös se jokamiehenoikeuksia hyödyntävä kotitarvemarjastaja, joka hankkii metsästä konstailematonta lähiruokaa kuten tekivät esi-isänsäkin.
Kolumni