Lannistumattomat leijonat on nujerrettu, Superkotkien lento on katkennut, Aavikkoketut on näännytetty, Elefantit eivät enää tömistele. Ja Bafana Bafanan matka jäi kesken.
Jäljellä on vain Mustat tähdet.
Afrikka lähti omaan kotiturnaukseensa suurin toivein, vaikka ennusmerkit eivät olleet lupaavat. Pahimmat pelot meinasivat toteutua, kun kaikkien kuuden afrikkalaisen osallistujamaan tie oli katketa alkulohkoon.
Isäntämantereen onneksi Ghana nappasi jatkopaikan ja kyni Yhdysvallat neljännesvälieräottelussa.
On hämmentävän ilahduttavaa huomata, kuinka Ghanan asia on koko Afrikan asia. Lähes kaikki liputtavat nyt ghanalaisten puolesta. Eteläafrikkalaisia kehotetaan pukeutumaan ja maalaamaan itsensä Ghanan väreihin.
Onnistuisiko Euroopassa sama? Suomalaiset, kannattakaamme Saksaa, Espanjaa tai Hollantia ainoastaan sen takia, että olemme sentään yhteisessä unionissa.
Ei kuulosta tavalliselta, saati tuttavalliselta.
Afrikkalainen joukkue ei ole koskaan selviytynyt MM-turnauksessa välierävaiheeseen. Perjantaina Ghanalla on mahdollisuus tehdä historiaa, kun se kohtaa puolivälierässään Uruguayn.
Voitto olisi iso päänavaus ja itseluottamuksen kohotus koko Afrikan jalkapalloilulle.
Ghana on rynninyt 2000-luvulla ripeästi maailman huipulle. Vaikka maa voitti vuosien 1963-1982 välissä Afrikan mestaruuden neljä kertaa, selvisi se vasta neljä vuotta sitten ensimmäisen kerran MM-kisoihin.
Maa on tuottanut jo aikaisemmin Abedi Pelen ja Tony Yeboahin kaltaisia pelimiehiä, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana Ghanasta on tullut todellinen jalkapallon kultakaivos.
Ghanan nousu huipulle oli nähtävissä jo 1990-luvulla. Maa alkoi voittaa mitaleja ja mestaruuksia alle 17-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden MM-turnauksissa. Viime vuonna Ghana kukisti alle 20-vuotiaiden MM-finaalissa Brasilian rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Mustan mantereen maajoukkueiden karikot ovat muualla kuin pelaajalahjakkuuksien määrässä. Ongelmat löytyvät puutteellista ja korruptoituneista organisaatioista sekä valmennustietouden vähyydestä.
Käytännössä kuvio Afrikan maissa menee tutulla kaavalla. Ensin palkataan ulkomainen valmentaja, sitten johtotason miehet puuttuvat pelaajavalintoihin ja lopulta ulkomaalaisvalmentaja saa potkut. Sama kuvio toistuu tasaisin väliajoin.
Etelä-Afrikan maajoukkuetta vuosina 2004-05 valmentanut Stuart Baxter on kertonut, kuinka hänen toimintaansa yritettiin jatkuvasti vaikuttaa ylhäältä käsin. Ei ihme, ettei Baxterin nimi ole tuttu eteläafrikkalaisille: 2000-luvulla Bafana Bafanan valmentaja on vaihtunut kymmenen kertaa.
Jos Afrikan maat saavat taustansa kuntoon, muilla joukkueilla on syytä pelkoon.