Eppu Normaali esiintyy Oulun pesäpallostadionilla 5.6.
Eppu Normaalin rutina on vuosien mittaan jalostunut tunnistettavaksi soundiksi. Sarkastisista hämäläisjurrikoista on tullut suomalaisen sielun tulkkeja.
"Eppu Normaalin tie on ollut suomalaisen miehen tie", murjaisee yhtyettä neljännesvuosisadan miksannut Akun Tehdas
-tuotantoyhtiön kehitysjohtaja Reijo Hammar.
Eppu Normaali tekee kesällä 2004 neljä keikkaa, joista ensimmäisen Oulun Pesäpallostadionilla 5. kesäkuuta ja viimeisen Tampereen Ratinassa 14. elokuuta.
Stadionkonsertin järjestämistä Hammar vertaa talon rakentamiseen. Konsertin järjestämisen dramaturgia ei hänen mielestään silti ole muuttunut, vaikka yhtyeellä on nyt valo- ja äänimiesten lisäksi mukanaan niin rakennusmiestä kuin sähköteknikkoakin.
"Laitteet ja ihmiset ovat kehittyneet ja bändit vaihtuneet, mutta perimmiltään konserttien perusdramaturgia on yhä samanlainen kuin vuosia sitten", Hammar hekottelee.
Hammar muistelee, että niin Pantse Syrjä kuin tämän veli Martti Syrjä olivat tarkkoja yhtyeen soundista jo uransa alussa.
"Käytimme aina parhaita tuon ajan soittokamoja, mutta teimme laitteita myös itse. Pantse muun muassa rakenteli efektipedaaleja, joita kutsuimme pommipaketeiksi."
Universaalina rock-konsertteihin liittyvänä asiana Hammar pitää melusta valittamista. Hän kuitenkin muistuttaa, että musiikki on hallittua melua ja puhuu melusta valittamisesta psykosomaattisena oireena.
"Teimme Tampereen yo-talolla keikan hirveällä määrällä pa-kaappeja. Vaikka vain kaksi kaapeista oli kytkettynä, valittivat ihmiset liiasta melusta. Seuraavana päivänä soitimme siellä vain kahden kaapin kautta ja lujempaa, ja kaikki olivat tyytyväisiä."
Monista taiteellisista kriiseistä huolimatta Eppu Normaali on pysynyt kasassa, vaikka basisti on kaksi kertaa vaihtunutkin. "Olen nähnyt hyviä soittajia, joista ei synny juttua, koska kokoonpanot eivät yksinkertaisesti pysy kasassa tarpeeksi kauan", Hammar vakuuttaa.
Akun Tehtaan saunan parvekkeelle siintää etelästä Tampereen siluetti Näsinneuloineen. Tampereen ja Ylöjärven rajan tuntumassa vilkkaasti liikennöidyn kolmostien varrelle noussut yrityskompleksi on nyt osa sitä kulttuurimaisemaa, josta Eppujen musiikki on kummunnut.
Huhtikuussa ilmestyneessä Suolaista sadetta -singlessä on sävyjä niin Tie vie -levyn viljapeltonostalgioista kuin Rupisia riimejä karmeita tarinoita -levyn dramaattisesta jylystä.
Eppu Normaalin soundimaailmat Hammar jakaa kolmeen kauteen. Hän puhuu vanhasta soundista, vuosien 1981-84 kokeilukaudesta sekä nykysoundista, joka on muhinut jo vuodesta 1985.
"Pantsen sävellyksissä on paljon latauksia ja nyansseja hyvin paljon enemmän ja musiikki kertoo paljon ilman sanojakin."
Kymmenen vuoden levytystauon pitänyt Eppu Normaali on Akun Tehdas -kompleksissaan treenannut kesän keikkojen lisäksi myös loppuvuodesta ilmestyvän kolmannentoista studioalbuminsa laulujen pohjia.
Hammar kertoo, että digitaalinen äänitystekniikka on helpottanut myös Eppujen rutiineja.
"Digitaalinen tekniikka mahdollistaa nopeammat kokeilut. Aikoinaan Pantsella meni paljon aikaa musiikillisiin kokeiluihin, mutta nyt hänellä on kotona studiokone, jonka kovalevyä hän kuskaa edestakaisin studiosta toiseen."
Eput työstävät levyä kolmessa eri studiossa sekä kitaristi Pantsen Alamökissä, joka sekin on kunnostettu moderniksi studioksi. "Kun siivosin Alamökkiä taannoin, löysin masternauhoja sotkussa lattialta, samassa löytyi pari kitaraa ja yksi basso ja rummut jotka oli kadonneet", Hammar muistelee.
Kolme ensimmäistä levyään Eppu Normaali nauhoitti Mika Sundqvistin studioissa, mutta vuonna 1981 ilmestyneen Coctail Bar -levyn myötä yhtye hautautui äänittämään musiikkia kotinurkillaan Ylöjärven Rantalassa.
Cocktail Barin aikoihin yhtye kävi ylikierroksilla. Pantse halusi tehdä soololevyn. "Pantsen sooloprojektista ei tullutkaan sellaista, koska hän huomasi, että Eput ovat se kone, joka pystyy toteuttamaan hänen sävellyksensä."
Pantsen kikkailu paisui äärimmilleen vuonna 1983 ilmestyneen Aku ja köyhät pojat -levyn sessioissa, jossa yhtye hurahti käyttämään vain luonnosta saatuja kaikuja ja äänittämään rumpuosuudetkin aitan kuistilla.
"Se oli aikamoista kokeilijoiden ja keksijöiden kerhon aikaa. Eput tekivät pitkälti samoja kokeiluja kuin monet muutkin asioista oikeasti innostuneet studiokaverit. Mitään ei opi pelkästään kirjoja lukemalla."
Arto Kiuru
