Oulussa on herännyt vilkas keskustelu Pohjois-Pohjanmaan museon ja Kierikkikeskuksen tulevaisuudesta. Keskusteluun on noussut myös museon kokoelmien siirtäminen säilytettäväksi Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskukseen Vantaalle. Viimeksi asiaa kommentoi kaupunginhallituksen puheenjohtaja (Kaleva 9.1./Lukijalta).
Päättäjillä näyttää olevan yleinen käsitys passiivisista museokokoelmista eli siitä, että museoissa kerätään kokoelmia vain säilytettäväksi. Näinhän ei tietenkään ole. Kokoelmien tulee olla aktiivisessa käytössä perusnäyttelyissä, joiden pitäisi uusiutua tasaisin väliajoin ja vaihtuvissa näyttelyissä, joilla kerrotaan alueen asukkaille ja matkailijoille menneisyydestä aineellisen kulttuuriperinnön avulla.
Kokoelmat ovat paikallisen ja alueellisen identiteetin näkökulmasta tärkeitä. Ne tukevat väestön alueellisen identiteetin ymmärtämistä ja kehittymistä. Siksi kokoelmien pitää olla saavutettavissa.
Oulussa on vireä yliopisto, jonka kulttuurien tutkimus (arkeologia, kulttuuriantropologia ja historia) on kansallisesti ja kansainvälisesti korkeatasoista. Tutkimus tarvitsee myös aineellisen kulttuurin kokoelmia eli esineistöä.
Oulun suunnitelmat kokoelmien siirtämisestä Vantaalle. Museoiden kokoelmien siirto ja eläinmuseon jonkinasteinen .alasajo. estävät oman kulttuuriperinnön esittämisen ja tutkimuksen.
Kun Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskus toteutui, ajatus oli sijoittaa sinne Museoviraston omat kokoelmat useista eri säilytystiloista. Tarkoitus ei ole koskaan ollut sijoittaa Vantaalle koko maan kokoelmia, vaan keskittyä omiin ja valtion muiden museoiden kokoelmiin sekä mahdollisuuksien mukaan muiden lähialueilla toimivien, valtion rahoittamien museoiden kokoelmien säilyttämiseen. Koko maan museokokoelmien sijoittaminen samaan paikka ei ole edes taloudellisesti ja teknisesti mahdollista.
Museoviraston tehtävä on maan museotoiminnan kehittäminen. Vantaan kokoelma- ja konservointikeskuksen yksi tavoite on olla esikuva alueellisille kokoelma- ja konservointikeskuksille.
Oulun tapahtumat osoittavat selvästi, että sellaisille olisi suuri tarve. Kun Oulu tähtää Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026, voisi odottaa, että kaupunki keskittyisi kaikin keinoin museoittensa kehittämiseen ja Pohjois-Suomen arvokkaiden kokoelmien asianmukaisen säilyttämisen turvaamiseen. Viestit museorakennusten myynnistä ja kokoelmien .heittämisestä. saavuttamattomiin antaa aivan päinvastaisen kuvan kaupungin tavoitteista.
Juhani Kostet
pääjohtaja
Museovirasto
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.