Kun lappilainen rockmuusikko oli tekemässä ensimmäistä keikkaansa Helsingin Tavastialla, hän tapasi siellä tytön, joka totesi, ettei muusikko koskaan menestyisi, ellei tämä opettelisi "stadin kieltä".
Olisivatko Matti ja Teppo menestyneet, jos he olisivat tulkinneet kymmenet hittinsä vahvalla Turun murteella? Miltä olisi kuulostanut, jos Juice Leskinen olisi voivotellut Syksyn sävelen savoksi?
Miksi synnyinseuduistaan upeita lauluja naputelleet Samuli Putro, Kauko Röyhkä tai A.W. Yrjänä ovat niin harvoin hyödyntäneet lauluissaan kotikontujensa murreperimää?
Samaan aikaan kun Aku Ankkaa on käännetty lähes kaikille suomen kielen murteille, ja kun laitilalaisen Heli Laaksosen runoja on voinut ostaa cd:llä runoilijan itsensä lausumana, rockissa ja iskelmässä kaikuu edelleen tylsä ja myös väritön selkokieli.
"Kun suomeksi laulaminen on jo muutenkin epäseksikästä, koetaan murteella laulaminen todella isona vitsinä", uskoo Aknestikin alkuaikojen teksteihin monia satunnaisia Oulun murteen pätkiä sirotellut laulaja Jukka Takalo.
"Murteella on helppo tuoda teksteihin paikallisväriä, ja sitä kautta syventää laulun tarjoamaa kokemusmaailmaa", Takalo valistaa.
Takalo kertoo sirotelleensa vanhoihin Aknestikin lauluihin yksittäisiä sanoja, ei kokonaisia lause- tai kappalerakenteita.
"Naapurin parrakas lentovaris -laulussa Saara, joka tulee Sallasta, kävi ossuuskaupasa, eikä osuuskaupassa. Murre peilasi kappaleessa laulun pienen kylän aikamiespojan ajatuksia", Jukka Takalo tarkentaa esimerkin avulla.
Murteella laulaminen on kautta suomalaisen kevyen musiikin historian kuulunut parhaiten kupletissa, jonka esitaistelijoita ovat olleet jo 1920-luvulla lauluja levyttänyt Hiski Salomaa ja 1950-luvun alussa Severi Suhosen roolihahmolla Savonmuan Hilimasta laulanut Esa Pakarinen.
Murteista innostuivat myöhemmin myös ronskin underground-iskelmän taitanut Martti Huuhaa Innanen sekä yläsavolaisen maajussin elämäntuskaa maailmalle jollottanut Jaakko Teppo.
Rapissa katujen kieli korvaa kirjakielen usein. Fintelligensin papatus toimii hyvin 1970-luvun suomirockin - stadin slangilla pauhanneiden Problemsin Tumppi Varosen tai Pelle Miljoonan - jatkumona. Rovaniemisen Tulenkantajien teksteistä voi aistia karjalan murteella laulaneen Värttinän riehakasta kotiseuturakkautta.
"Kirjallisuusoppaissakin kehotetaan yleistämään murretta, ja jättämään sitä teksteihin vain mausteeksi", Takalo kummastelee.
Jos Jaana Rinteen Cliftersille Helsingin kaupunkimurteella rustaamat kaupunkitarinat, Tuomari Nurmion mumisema Oi Mutsi Mutsi tai Hectorin Ei Mittään - työttömän arkiveisu, ovat joskus aikoinaan kuiskuttaneet suomalaisen murrerockin läpimurrosta, on rockin kieli yhä - ei enempää eikä vähempää - kirjakieltä.
Arto Kiuru
