Kaupunginjohtajan kuolemaan
perustuva näytelmä Henki pois! kantaesitetään Kemin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä
25. syyskuuta. Sovitus ja ohjaus Taava Hakala.
Kirjailija Ritva Kokkola on
haastateltavana Oulun kirja-
messuilla 7. elokuuta.
Kirjailija Ritva Kokkola ei halua kirjoittaa murhajuttuja. Silti niitä syntyy.
"Tämä on jännä juttu. Oikeasti en tykkää kirjoittaa dekkareita, koska niissä pitää olla rikos ja rikoksen ratkaisu. Sehän sitoo kerrontaa", Kokkola selittää.
"Varsinkin toisen jännitysromaanini jälkeen päätin, että en minä näitä murhajuttuja halua kirjoittaa, kun en halua tappaa niitä ihmisiä. Vaikka henkilöhahmoissa olisi ikävämpiäkin tyyppejä, minusta on alhaista ja katalaa kuolettaa heitä. Mutta on lukijan pettämistä, jos dekkarissa ei ole rikosta!"
Tämä on dilemma, ongelma, Kokkola tunnustaa.
Uusimmassa Kokkolan dekkarissa kaupunginjohtaja Olavi Pintamo löytyy kuolleena henkilöstöravintolan alatasanteelta. Epäiltyjä on useita.
Moni haluaa valtaa tai kaupunginjohtajaksi kaupunginjohtajan paikalle.
"Siinä röhnötti. Kuka tappoi? Koalitio tappoi. Eikä ollut ydinvoiman kannalla."
Näin kiteyttää teoksen jännitteet Kemin kaupunginteatterin mainosvideo. Kaupunginjohtajan kuolemasta on dramatisoitu Henki pois! -niminen näytelmä, joka kantaesitetään suurella näyttämöllä 25. syyskuuta. Sovitus ja ohjaus on Taava Hakalan.
"Esityksestä on tulossa hulvaton, sirkusmainen juttu.
Huumorin puolelle vetäminen sopii minulle oikein hyvin. Itsekin kirjoitin kirjan lämmin hymy huulilla", Kokkola
iloitsee.
Usean naisdekkaristin päähenkilö on nainen: Liza Marklundilla rikostoimittaja Annika Bengtzon, Leena Lehtolaisella poliisi Maria Kallio, Sue Graftonilla yksityisetsivä Kinsey Millhone, Patricia Cornwellilla patologi Kay Scarpetta ja Anna Janssonilla rikoskomisario Maria Wern.
Kokkolan dekkareissa - Lukukauden loppu ja Kaupunginjohtajan kuolema - rikoksia selvittävät lupsakka keski-ikäinen rikosylikonstaapeli Matias Laitakari ja nuorempi virkatoveri Mikko Länsman.
"Laitakarilla on esikuva Kemin poliisista. Tunnen häntä pikkuisen henkilönä. Se oli mainiota, kun eka dekkarini ilmestyi, niin naapuri oli mennyt sanomaan, että ´Hei luepas tämä, saatat löytää tuttua!´ Poliisi on sillä tavalla ainakin lähipiirin tunnistettava, vaikka en minä hänestä suoraan kirjoita. Kunnioitan kauheasti suomalaista poliisia ja Kemin poliisin tyyliä."
Laitakari on rauhallinen ja luotettava tyyppi. Päälaen tienoilta kotoisin olevasta naimattomasta Länsmanista Kokkola halusi sähäkämmän.
Tärkeä taustavaikuttaja romaanissa on Laitakarin vaimo, psykologi Pirkko Laitakari.
Iltakävelyllä rikosylikonstaapeli selvittelee murhakuvioita yhdessä rouvansa kanssa.
"Vaimosta on sanottu, että hän on äksy ja huonotuulinen. Pirkko Laitakarissa näkyvät viisikymppisten huonot päivät ja ärtymykset, jotka menevät ohi kuin tuulispää. En ole tarkoittanut häntä miksikään inhottavaksi tyypiksi. Mutta tietysti lukijalla on oikeus lukea toisin", Ritva Kokkola toteaa.
Vaimon osaaminen saa tunnustusta.
"Pirkolla oli intuitiota ja naisen vaistoa, joka oli usein johtanut Matiaksen mietteet oikeille raiteille. Ja Pirkko osasi panna Matiaksen mielikuvituksen liikkeelle siten, että rikosten ratkaisussa tarvittava luova ajattelu sai tulosta aikaan."
"Rikosromaaniperinteeseen kuuluu kertoa myös yksityisetsivän tai poliisin henkilökohtaisesta elämästä. Niiden naisjutuista ja juopottelusta. Olen halunnut Laitakarin perheestä ehyen, silti kaikki ei ole vain auvoista. Tytär voi käyttäytyä vähän omapäisesti ja radikaalisti", Kokkola huomauttaa.
"Jo ekan kirjan jälkeen sain lukijapalautetta, että et sitten tee Laitakarista juoppoa etkä tee niille avio-ongelmia. Vaikka nykyään pitää olla draivia, seksiä ja särmää, eivät ainakaan kaikki varttuneemmat lukijat tartte sitä joka kirjaan. Heistä on kiva
lukea semmoista tavallista siinä sivussa."
Paikallisen poliisimiehen lisäksi Kokkolan dekkareista on bongattu eräs entinen kirkkoherra. Kirjoissa hän on nimeltään
Pyryharakka alias Matti Päriharakka.
"Päriharakka on hyvin erikoinen tapaus. Ristiriitainenkin tyyppi. Mutta herkullinen romaanihenkilö. Olen tietysti liioitellut häntä aivan kauheasti. Päriharakan esikuva on hyväksynyt tyypin", Kokkola
ilmoittaa.
"Osa lukijoista tunnistaa ja tietää esikuvat, mutta en ole missään tapauksessa kirjoittanut mitään avaintarinaa. Esikuvat ovat enemmänkin mukavalla tavalla innoittavia. Kaikki muut henkilöt ovat ihan fiktiota ja keksittyä juttua."
Rikosten tapahtumapaikkana on kaupunki, jossa kaupungintalona on korkea kerrostalo, lumilinna rakennetaan joka talvi soraäänistä huolimatta ja ydinvoimalaa puuhataan aivan nurkalle. Mutta Kemiä ei mainita nimeltä kummassakaan kirjassa.
"Minusta on ihana kirjoittaa Kemille tyypillisistä asioista. Olen kirjoittanut kirjan hymyssä suin, minähän rakastan Kemiä. Pidän tätä kauniina ja hyvänä kaupunkina kuten kaikki syntyperäiset. Kirja ei ole Kemi-vastainen eikä myöskään politiikan vastainen, vaikka onhan se kamalan surullista, kuinka nopeasti valta turmelee. Niin kuin Jope Ruonansuu lipsauttaa: yhteinen etu, oma etu."
