Maybach -62 on mykistävän pitkä tavalliseen autoon tottuneelle, mutta sen takatilat tarjoavat vastaavasti tosi ruhtinaalliset tilat sinne asettuvalle. Lepotuolimainen penkki tarjoaa väsyneille jaloille tuen. Mikäli kuljettaja ei jostakin syystä ole sulkemassa ovea, senkin voi hoitaa vain yhtä katkaisinta vetämällä jonka jälkeen ovi sulkeutuu hitaasti ja arvokkaasti.
Auton sisävalaistuksen voi säätää mieleisekseen, omasta jääkaapista löytää viileän juoman ja ohjelmaa kaipaava voi valita viihdykkeensä laajasta valikoimasta aina televisio-ohjelmiin saakka.
Parhaimmillaan 3,3 tonnia painava auto lipuu liikkeelle vaivattomasti. Ilmajousitus osoittaa mukavuutensa jo ensi metreillä ja takapenkkiläinen tietää heti, mitä tarkoittaa, kun jonkun sanotaan elävän herroiksi.
Takapenkillä moottorin äänen oikeastaan tuntee ennemminkin kuin kuulee, mutta kun kuljettaja päästää moottorin voimat valloilleen, jopa takapenkkiläinen huomaa sen selän tiukentuvana otteena pehmeää nahkaa vasten.
Kuljettajan ympäristö on itse asiassa varsin tavanomainen. Mersu-kuski pääsee hieman lyhemmällä perehtymisellä maantielle, muut joutuvat hieman miettimään eri hallintalaitteiden merkitystä ja toimintaa.
Kuskin paikalta maailmaan katsoessaan auton pituus voi helposti unohtua, siksi tavanomaiselta liikkeellelähtö tuntuu. Moottoritiellä moottorin voima pääsee oikeuksiinsa, mutta automaattivaihteisto pitää kierrokset sivistyneellä tasolla.
Suuren auton ominaisuudet purkautuvat pintaan, kun nopeus putoaa 80 km/h tasolle. Moottori pyörii tuskin tyhjäkäyntiä nopeammin ja matka taittuu petollisen äänettömästi ja hitaan tuntuisesti.
Eturenkaiden asento välittyy suoraan ajettaessa yllättävänkin ohuena ohjauspyörään asti, mutta tämä ohjaustehostimen toimintaan liittyvä pikku ominaisuus taitaakin olla ainoa asia, josta voi hieman marmattaa. Toisaalta tämähän on kuljettajan ongelma, sillä itse valitsisin mukavamman, eli takapenkkiläisen osan.