Esko Kortti. Metsätyönjohtaja Esko Kortti kuoli 86-vuotiaana Haukiputaalla palvelukoti Kultasimpussa 15. elokuuta. Hän oli syntynyt Yli-Iissä 28. toukokuuta 1938.
Esko Kortti oli kymmenlapsisen perheen kolmanneksi nuorin. Suku oli tullut Haukiputaalta Yli-Iihin 1850-luvun puolivälissä. Jo seuraavassa sukupolvessa sukunimi muuttui Meriläisestä Kortiksi, Siuruanjoen varren tilan mukaan.
Maalaistalon ja metsätilan pojasta tuli metsätyönjohtaja, ei niin ennenkuulumaton ammatinvalinta 1960-luvun alun nopeasti modernisoituvassa maaseutu-Suomessa.
Aluksi Oulu-yhtiöllä, sen jälkeen Oulun metsänparannuspiiri Tapiolla Esko Kortti teki pitkän uran metsäteitä ja ojituksia suunnitellen sekä toimeenpannen pitkin Pohjois-Suomea. Noilta matkoilta löytyi myös vaimo Enni Posiolta Kitkajärven rannalta.
Metsähommat eivät lakanneet edes 1990-luvun laman kurimuksessa, kun työt Tapiolla loppuivat. Kortin metsistä, joita Esko Kortti oli hoitanut koko ikänsä, tuli nyt hänen päätyönsä.
Raivaussaha vain syrjäytti viivoittimen ja tarkat Rotring-kynät tärkeimpänä välineenä. Myös puoliammattimainen perunan viljely työllisti 1990-luvulla.
Ollessaan Yli-Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esko Kortti ajoi vastustuksesta huolimatta läpi arkeologisen esihistoria- ja kulttuurimatkailukeskuksen perustamisen. Maailmanlaajuista huomiota saaneesta Kierikkikeskuksesta hän oli ylpeä vielä vanhoilla päivilläänkin, kun muistisairaus alkoi jo kalvaa.
Hän oli myös aktiivinen Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirissä ja Reservialiupseeriliitossa sekä oli perustamassa Yli-Iin Lions Clubia.
Kuten monella muullakin kaltaisellaan, metsästys oli melkeinpä itsestään selvä tapa mennä metsään töidenkin jälkeen. Tosin luvattua metsopaistia korvasienikastikkeella jälkiruokanaan variksenmarjahyytelöä eivät miniät suurista puheista huolimatta saaneet, mutta hirviä Esko ampui sitäkin enemmän.
Saarikosken jahtimiehet -metsästysseurassa Esko oli kantava voima, kuten myös hirvenhiihdossa, josta pokaaleja kertyi runsaasti vitriinin. Palkintoja tuli myös Yli-Iin, Kiimingin ja Yli-Kiimingin välisistä yleisurheilun pitäjienvälisistä kisoista.
Esko Kortin ”hevosmiehen tyyli” kuulantyönnössä herätti hilpeää kunnioitusta. Hevoset liittyivät myös harrastukseen. Eivätkä Aimäraution ravit olleet ainoa paikka, jossa maalisuoralla laukkasi ja viimeistään maalikamera vei voitot, vaan samaa päästiin kokemaan aina Tukholmaa ja Pariisia myöten.
Kotioloissa Esko Kortti oli varsin moderni isä sukupolvensa edustajaksi. Hän laittoi ruokaa, siivosi ja oli lämmin ja turvallinen isä ja pappa. Itsetietoisella, mutta myös itseironisella tyylillään hän sytytti lapsilleen kiinnostuksen yhteiskuntaan, urheiluun ja historiaan.
Esko Kortti oli niin perhe- kuin työ- ja harrastuspiireissä tunnettu omaperäisistä sanonnoistaan, kuten myös auttavasta ja välittävästä luonteestaan.
Vaikka isoääninen, Esko oli myös herkkä ja romanttinen. Tämä puoli hänessä korostui etenkin viimeisinä vuosinaan siinä, miten hän suhtautui elämänsä rakkauteen, vaimoonsa Enniin.