Muis­to­kir­joi­tus: Fy­sio­te­ra­peut­ti Tiina Nii­ra­nen 1958–2026

Kuolleita

Tiina Niiranen. Fysioterapeutti  Tiina Niiranen menehtyi 7.8.2026 Oulussa. Hän oli syntynyt 11.5.1958 Oulaisissa perheensä esikoiseksi.

Saatuaan kasteen vanhempiensa synnyinkaupungissa Lahdessa perhe muutti varatuomari-isän töiden perässä Rovaniemen kautta Ouluun, jossa syntyivät myös nuoremmat sisarukset.

Jo lapsena Tiina oli luova ja piti piirtämisestä. 14-vuotiaana hän hakeutui Oulun kaupunginteatteriin, jossa tanssi usean vuoden balettia. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Merikosken lukiosta 1977.

Tiina Niiranen 1958–2026.
Tiina Niiranen 1958–2026.

Suunnitelmat kuvataiteen opettajan ammatista vaihtuivat kauppaopistoon, josta hän siirtyi opiskelemaan Oulun sairaanhoito-opistoon lääkintävoimistelijaksi. Myöhemmin työnimike vaihtui fysioterapeutiksi. Ehkä kohtalolla oli sormensa pelissä, sillä toiselta vuosikurssilta löytyi kreikkalais-roomalaista painia harrastava Eero, jonka kanssa seurustelu alkoi nopeasti.

Häitä vietettiin 26.7.1980. Muutama vuotta myöhemmin syntyi perheen esikoinen. Keskimmäinen lapsi syntyi saman vuosikymmenen lopulla ja kuopuskin vielä 1990-luvun lopulla.

Niirasen työura alkoi kouluikäisten parissa, mutta vaihtui myöhemmin ikääntyneiden kuntoutukseen. Yhteen aikaan asiakkaina oli paljon sotaveteraaneja, joita Tiina luonnehti elämäniloisiksi ja huumorintajuisiksi. Pisimpään hän työskenteli Oulun kaupungin kuntoutuspalveluissa.

Työssään Niiranen oli kehittäjä. Olipa kysymys alan uusien metodien vakiinnuttamisesta tai psykogeriatrin rekrytoimisesta osaksi kuntoutustiimiä, Tiina ideoi ja käytti laajoja verkostojaan apunaan. Toiminnassaan hän oli keskusteleva ja humaani, mutta osasi ajatella itsenäisesti ja kyseenalaistaa. Oikeudentaju oli hänen vahvuutensa. Kuten ihmisellä kuuluukin olla.

Kun idearikkaus ja kehitysmyönteisyys eivät saaneet aina vastakaikua, päätti Niiranen edistää asioita politiikassa. Puolueeksi valikoitui SDP. Ehdokkaaksi hän asettui kunnallisvaaleissa 2008. Kulttuurin ystävä valittiin luontevasti Oulun musiikkijuhlasäätiön hallituksen puheejohtajaksi vuosiksi 2009–2012. Ensimmäisenä laitettiin jämäkästi kuntoon säätiön kirjanpito.

Eniten hän koki edistäneensä ikäneuvolan saamista Ouluun. Sen puolesta Niiranen lobbasi vuosia muun muassa Oulun SDP:tä ja entisen sote-lautakunnan jäseniä. Malli saatiinkin kaupungissa ensin kokeiluksi vuonna 2021, josta se sittemmin laajeni. Sen piirissä ikääntyneet saavat moniammatillisen avun ja terveysneuvonnan samalta luukulta.

Peräänantamattomuus ja rohkeus palkittiin. Kollegoiden kanssa mallia ideoitiin ensi kerran nimittäin jo huhtikuussa 2004.

Ihmisenä Tiina tunnettiin tyylitajustaan. Huoliteltu ulkonäkö sai monet pitämään häntä ikäistään nuorempana. Huumori, luovuus ja rakkaus taidetta ja musiikkia kohtaan olivat kantavia voimia läpi elämän.

Vapaa-ajalla tekeytyivät erilaiset käsityöt. Koti oli koristeellinen ja ystävien kesken nautittiin monasti kuohuviinit. Äitinä hän oli aina lempeä, ymmärtävä, rakastava ja kannustava.

Kirjoittaja on Tiina Niirasen nuorin lapsi.
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä