Kuluvan kesän kuuden keikan putken Ouluun päättävällä Tehosekoittimella on perusarvot kohdallaan. Bändi ei tarvitse tuekseen isoja stadionkonsertteja tai massiivisia lavarakennelmia, valoja tai psykedeelisiä kuvavirtoja.
"Musiikimme on itsessään jo spektaakkeli", yhtyeen laulaja Otto Grundström muistuttaa.
Kuvataiteilijoiden ja valokuvaajien kanssa monia yhteisnäyttelyitä työstänyt ja runoja rustannut Grundström on palannut myös musiikin pariin pari vuotta sitten puolivahingossa perustamansa God Given Ass -punkyhtyeen kanssa.
"En muutama vuosi sitten uskonut laulavani punkbändissä, mutta onneksi minusta yhä löytyy sissihenkeä, halua kiertää keikoille henkilöautolla ja nukkua hotellin sijaan ihmisten lattioilla", laulaja muotoilee.
Viimeisen kokonaisen studiolevynsä, Rakkauden gangsterit, Tehosekoitin työsti 2001. Rouhea, ja lennokkaana polveileva psykedeelinen rock yllätti monet yhtyeen fanit.
"Osa ihmisistä ei löytänyt uusista biiseistämme mitään tolkkua, mutta onneksi löytyi myös niitä, jotka hiffasivat, että olemme yhtye, joka haluaa avata musiikissa aina uusia sivuja ja myös viimeiseen saakka hämmentää kuulijoitaan", kertoo puolestaan yhtyeen kitaristi Matti Mikkola.
Tehosekoittimen levyt ovat Mikkolalle muistijälkiä menneisyydestä.
"Pystyn jäsentämään ne vuodet elämästäni, jolloin Tehosekoitin levytti musiikkia, helposti levytysten kautta, ja muistan niiden kautta hyvin monet elämään liittyvät asiat aina ystävistä ja kavereista mökin uuden laiturin nikkarointiin", hän tunnustaa.
Tehosekoittimen arkistoissa on Mikkolan mukaan edelleenkin kolme c-kasetillista vuonna 2004 äänitettyjä ja julkaisematta jääneelle levylle työstettyjä lauluja. Myös yhtyeen viimeinen single, vähälle huomiolle jäänyt Lupaan rikkoi musiikillisia raja-aitoja.
"Laulussa oli progressiivisia väliosia ja Queenilta napattuja pianomelodioita", Mikkola paljastaa.
Yhtyeen musiikilliset kokeilut kantoivat hedelmää jo 1999, jolloin yhtye julkaisi laulun Valonkantaja. Se yhdistää Joy Divisionin tai New Orderin kaltaista kolkon kaunista rockia ja Rauli Badding Somerjoen mollikaihoa.
"Tehosekoittimella on aina ollut tarve tehdä sellaista musiikkia, joka olisi yhtyeen aikaisemmin tekemän musiikillisen estetiikan mukaan ollut kiellettyä. Valonkantajan tapauksessa syntetisaattori kuulosti kaiken tekemämme rupisen ja raa´an rock- ja funk-pohjaisen rockin jälkeen nautittavan kerettiläiseltä", Mikkola muotoilee.
Mikkolan mielestä myös jazz-tyylinen musiikillinen vuoropuhelu on nykypopissa tärkeätä. Hänen mukaansa Tehosekoittimen musiikillinen yleisilme hioutui karkeasta rockyhteestä jatsin suuntaan, kun yhtye vuonna 2002 keikkaili Englannissa Screamin Stukas -nimellä.
"Jauhoimme samoja biisejä englanninkielisinä yhä uudestaan, ja musiikillisia vastapalloja toisillemme heittämällä löysimme jazzin syvimmän olemuksen", kitaristi väläyttää.
Tehosekoittimen joutsenlauluna muistetaan komea, yhtyeen vuonna 2002 julkaistulle 20 Golden Greats - kokoelmalevylle päätynyt balladi Hetken tie on kevyt.
Grundström tunnustaa, että laulu on hänelle yksi kaikkein rakkaimmista ja sellainen, josta hän ei vuosienkaan jälkeen muuttaisi sanaakaan.
"Laulujeni teksteissä on monia omaan maailmankuvaani valottavia kryptisiä viittauksia, ja siksi olen otettu siitä, että ne ovat koskettaneet niin monia", hän paljastaa.
Tehosekoitin soittaa uransa tähän mennessä viimeisen sovitun keikkansa Oulun Raksilan messuaukiolla huomenna järjestettävässä Suomi-ilmiö -konsertissa.
Tehosekoitin huomenna Oulussa Raksilan messuaukealla kello 19.45 Suomi-ilmiö-lavalla. Liput 39 euroa.