MTV: Syyt­tä­jän ei vaadi enää ran­gais­tus­ta Raa­se­po­rin turman kuor­ma-au­ton kul­jet­ta­jal­le

Syyttäjä Marianna Semi toteaa, että kuljettaja loukkaantui itsekin onnettomuudessa ja joutui sairaalaan. Lisäksi hän on joutunut julkisen ryöpytyksen kohteeksi.

Onnettomuus tapahtui lokakuussa 2017 Raaseporissa.
Onnettomuus tapahtui lokakuussa 2017 Raaseporissa.
Onnettomuus tapahtui lokakuussa 2017 Raaseporissa.
Kuva: Lennart Holmberg

Raaseporin kohtalokkaan tasoristeysturman syyttäjä Annamari Semi sanoo, että kuorma-autoa kuljettanut nuori mies voidaan jättää tuomitsematta rangaistukseen, kertoo MTV.

Kaksi vuotta sitten tapahtunutta onnettomuutta käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Puolustusvoimien kuorma-auton ja junan törmäyksessä kuoli kolme varusmiestä.

Kuorma-auton kuljettajaa syytetään miestä syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta. Hän kiistää syytteet.

Syyttäjä vaati maanantaina kuljettajalle tuntuvaa sakkoa tai ehdollista vankeutta. Keskiviikkona kuullussa loppulausunnossa syyttäjä muutti vaatimustaan. Semin mukaan nuori mies voidaan jättää rangaistukseen tuomitsematta, jos oikeus katsoo miehen syyllisiksi tekoihin.

Semi perustelee päätöstä sillä, että nuori mies loukkaantui itsekin kolarissa ja joutui sairaalaan. Lisäksi hän on joutunut julkisen arvostelun kohteeksi.

– Katson, että näin nuoren miehen kohdalla ja tässä tapauksessa se on kohtuullista. Muutin rangaistusvaatimustani miehen iän, onnettomuuden aikaisten olosuhteiden ja julkisuusmyllyn takia, Semi sanoo MTV:lle.

Onnettomuudesta tehtiin aikanaan syyttämättäjättämispäätös. Kansalaisen kantelun jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti syytteet nuorta miestä vastaan.