Kempeleen kirkonkylän ala-astetta käyvä Valtter Tahkola, 9, kiertää yksipyöräisellä pari kahdeksikkoa koulunsa sisäpihan porrastasanteelle.
"Yksipyöräisellä liikkuminen kehittää kaikkein parhaiten tasapainoaistia ja siinä samalla opin tarkkuutta ja hallittavuutta", hän puuskahtaa iloisena.
Lopuksi Valtter suuntaa portaikon reunalle ja antaa yksipyöräisen rynkyttää varovaisesti alas puolentusinaa kivistä porrasaskelmaa. Lumiselle koulupihalle päästyään ottaa metkan kulkuvälineen syliinsä.
"Jokainen yksipyöräisellä tehty temppu ja hyppy kehittää minua eteenpäin. Tärkeintä on aina pitää muistissa se, että ensimmäisenä maata pitää koskettaa jalkojen, ei nenän", Valtter ynnää.
Kouluun Valtter on kulkenut yksipyöräisellä viime marraskuusta lähtien. Kempeleen kirkonkylän ala-asteelle hän mankeloi Kempeleen Paiturista ja matkaa pienelle pojalle kertyy päivittäin edestakaisin nelisen kilometriä.
Matkalla olevat loivat alamäet poika rullailee pyörällään alas, mutta kaikkein jyrkimmät ylämäet hän puuskuttaa ylös monosykkeliä kainalossa kiikuttaen.
"Tavallinen pyöräily on niin kovin tylsää ja halusin siihen vaihtelua."
Hiihtolomalla Valtter matkustaa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa mökille Pudasjärven Iso-syötteelle. Siellä 18-tuumainen yksipyöräinen vaihtuu lumilautaan.
Yksipyöräinen on pienistä renkaista johtuen talvella huomattavasti haastavampi menopeli kuin tavallinen polkupyörä, potkukelkka tai sukset, mutta Valtter ei valita.
"Kyllä tarkoitus olisi hiihtolomankin jälkeen pyöräillä kelillä kuin kelillä."
Positiivista elämänasennetta pursuava yhdeksänvuotias poika haaveilee jo nyt mopokortista, mutta tunnustaa, että yksipyöräinen ei ihan vielä jätä häntä rauhaan.
"Kettingillä varustettua trapetsipyörää, joka on tavallista yksipyöräistä korkeampi, olisi kiva kokeilla", hän heittää.
Valtterin kotoa löytyy niin mopoa kuin pikku mönkijääkin, mutta poika tunnustaa, että hän on perheen lapsista ainoa, joka ilman kovempaa yrittämistä uskaltaa polkea yksipyöräisellä.
"Kyllä sisarukseni ovat monet kerrat koettaneet polkea tällä, mutta eivät he ole onnistuneet edes pyörän satulassa pysymään", hän toteaa.
Yksipyöräisellä ajoa Valtter harjoitteli kotipihalla ja hiljaisella tien pätkällä.
"Saatoin istua pyörän satulassa päivittäin jopa kolme tuntia, mutta päivä toisensa jälkeen pääsin pitemmälle ja pitemmälle, mikä oli todella palkitsevaa", hän innostuu.
Arto Kiuru