Korvenkylän ”Kvartetti” on neljän nykyaikaisen omakotitalon kokonaisuus, joka rakentuu omalle tontille rauhallisella ja viihtyisällä alueella. Työt kohteessa on jo aloitettu ja kodit Lusikkatie 6:een valmistuvat kesällä 2027.
Kvartetin neljä omakotitaloa on suunniteltu viihtyisää ja toimivaa asumista varten.
”Kodeista haluttiin kauniita ja selkeitä, mutta ennen kaikkea helppoja elää. Ruokailutila sai oman rauhallisen paikkansa ja oleskelutila kohoaa kolmimetriseksi avautuen lattiasta kattoon ulottuvin ikkunoin. Katettu terassi ja oma piha tuovat suojaisan jatkeen olohuoneelle”, luonnehtii kohteen arkkitehtuuria Samu Ilmarinen ARCLE Oy:ltä.
Arkkitehdin suunnittelemissa kolmen makuuhuoneen kodeissa ostajalla on mahdollisuus valita omaan tyyliin sopivat sisustusmateriaalit. Materiaalivalintojen tueksi rakennettavan kodin ostaja saa sisustussuunnittelijan sparrausta Havennan yhteistyökumppanilta Decorio Design Studiolta.
”Rakennettavan uudiskodin etu on se, että ostaja pääsee valitsemaan itse materiaalit ja vaikuttamaan kodin ilmeeseen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa koti varataan, sitä laajemmin materiaalivalintoja, yksityiskohtia ja mahdollisia muutoksia voidaan vielä huomioida”, toteaa Juhana Heikkilä.
Korvenkylän Kvartetti sijaitsee rauhallisella ja luonnonläheisellä paikalla. Lähialueella on koulu, päiväkoteja ja lähikauppoja. Yhteydet Oulun keskustaan toimivat sujuvasti niin julkisilla kuin omalla autollakin. Lisäksi monipuoliset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat lähellä.
Taidokasta suunnittelua – helppoa asumista
Korvenkylän Kvartetissa omakotitalojen 104 neliömetriä on suunniteltu taidokkaasti.
Iso olohuone, saarekekeittiö ja rauhallinen ruokailutila muodostavat yhtenäisen oleskelutilan, jossa on myös varaus takalle luomaan tunnelmaa. Moderni ja avara keittiö on hyvin varusteltu. Ruokapöydälle on suunniteltu selkeä oma paikkansa.
Asunnoissa on saunan lisäksi kaksi erillistä wc-tilaa sekä kodinhoitohuone, jonne on myös oma erillinen sisäänkäynti. Kahden auton katoksesta on käynti lämpimään ja tilavaan varastotilaan. Asunnon kolme makuuhuonetta mukautuvat hyvin erilaisiin asumisen tarpeisiin.
Kohteeseen on laadittu sisustusesite, johon on koottu harkittuja vaihtoehtoja materiaalivalintojen tueksi. Ostajalla on mahdollisuus tehdä valintoja suoraan esitteen pohjalta tai viimeistellä kodin ilmettä omien toiveidensa mukaisilla sisustusratkaisuilla.
Talot rakennetaan omalle tontille, josta katetut terassit avautuvat etelään. Kohteen lämmitysmuoto on energiatehokas vesi-ilmalämpöpumppu ja miellyttävä vesikiertoinen lattialämmitys.
Laadukasta rakentamista ja joustavaa asiakaspalvelua
Oulun ja Rovaniemen alueilla toimivan Havennan taustalla ovat Juhana Heikkilä ja Juuso Puroila, joilla on pitkä kokemus asuntorakentamisesta.
”Kohteemme ovat saaneet hyvän vastaanoton ja kysyntä on ollut hyvällä tasolla. Kaikki aiemmat kohteemme on myyty”, Puroila kertoo.
Havennalla joustava ja henkilökohtainen palvelu on tärkeä osa uuden kodin hankintaa. Kohteiden toteutuksessa mukana on laadukas kumppaniverkosto, jonka osaamista hyödynnetään rakentamisen eri vaiheissa.
”Laadukas koti syntyy monen osaajan yhteistyönä. Meille on tärkeää, että jokainen vaihe tehdään huolellisesti ja että mukana olevat kumppanit jakavat saman ajatuksen laadukkaasta lopputuloksesta”, luonnehtii Heikkilä.
"Kohdetta esitellään sunnuntaina 4.10. klo 14–15 osoitteessa Lusikkatie 6, 90630 Oulu. Paikalla ovat Havennan ja Decorio Design Studion edustajat. Tervetuloa tutustumaan!"
Katso kohteen lisätiedot kohdesivuilta havenna.fi/kodit/kvartetti-omakotitalot-oulu
Esittely ja myynti:
- Juuso Puroila
- p. 040 049 2621
- juuso.puroila@havenna.fi
- Juhana Heikkilä
- p. 040 413 6320
- juhana.heikkila@havenna.fi