Kukaan ei tosissaan usko, että Liberecissä hypättäisiin vielä kaksi yhdistetyn kisaa ja kaksi mäkikilpailua loppuviikon aikana. Jotta tämä ihme toteutuisi, tuulten herran pitäisi panna puhallusventtiili totaalisesti off-asentoon.
Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) sääntöjen mukaan maailmanmestaruuskisat ovat päättyneet, kun päättäjäiset ovat ohi. Säännöt eivät salli pitämättä jääneiden kisojen siirtämistä muille paikkakunnille myöhemmäksi kuten vaikka ampumahiihdossa.
Vuonna 1999 MM-kisat siirtyivät Kontiolahdelta Holmenkollenille pakkasen takia, ja Kollenilta puolestaan yksi kisa sumun vuoksi Lahteen.
Nyt puheisiin on noussut mahdollinen sääntömuutos, jolla kenties ratkaisematta jääneitä MM-mitaleja jaettaisiin kauden seuraavissa maailmancupeissa kisoja seuraavana viikonloppuna Salpausselällä ja loput seuraavana tiistaina Puijolla.
Kysymys kuuluu: pystyykö FIS:n hallitus nopeaan ratkaisuun tarvittaessa vai pitääkö kutsua kongressi koolle?
Kun kuuntelee hiihtäjien juttuja, voi melkein päätellä, millaisia matkoja he hiihtävät. Sprintterit ovat kaikissa käänteissään sähäköitä kavereita, eikä lausuntoja tarvitse kauan kielen päällä muokkailla.
Matias Strandvall ja Martti Jylhä ovat iloisia verbaalivirtuooseja, joilla on aina sanomista. Porukkaan ovat hyvin sopeutumassa Kirsi Perälä ja Riikka Sarasojakin. Sarasoja kertoikin esimerkin, että jos kahdessa kämpässä asuu mieshiihtäjiä, kuulee jo kauas, kummassa sprintterit asuvat.
Sami Jauhojärvi on samaa sarjaa, mutta hänhän hiihtää usein myös sprinttejä. Pitempien matkojen hiihtäjät ovat jo rauhallisempia, miettiväisempiä, mutta kokemuksella ja iälläkin on luonteen lisäksi tekemistä sähäkkyyden kanssa. Konkari ei enää hötkyile joutavia.
Teemu Kattilakoski on harkitseva, matemaattinen tyyppi. Mutta hän hiihtääkin viittäkymppiä.