Korona-aikana en ole käynyt kirjastossa. Olen lukenut kirjahyllystäni aikaisemmin luettuja kirjoja. Niitä piisa. Ajattelin jo, että siirrynkö keveämpiin ja aloitan Tarzan-kirjat. En aloittanut, sillä nyt osui käteeni Viktor E. Franklinin kirja Ihmisyyden rajalla. Ei, en aio muistuttaa, ettei tämä korona ole mitään keskitysleirikokemusten rinnalla, että olkamme hiljaa.
Ei en semmosta, vaan rupesin jatkamaan kirjan nimestä. Mitä tulee sitten, kun se ihmisyyden raja on ylitetty? Eläimellisyyskö? Ei tietenkään.
Paljon luonto-ohjelmia katsoneena olen oppinut, miten kaikki eläimet viimeiseen asti, oman henkensä kaupallakin puolustavat jälkeläisiään. Siitä ja eläinten yhteisöllisyydestä olisi opiksi ihmisillekin. Kun joku lauman yksilö on hätää kärsimässä, yhteisö rientää avuksi. Kaveria ei jätetä. Hiljattainkin iso susilauma päätti kellistää kunnon saaliin, ettei aina tartte olla pyydystämässä pienempiä otuksia. Saivat myskihärän erilleen laumasta ja näytti jo, että susilauma onnistuu.