Vanhusten yksinäisyys on tunnettu tosiasia. Ja nuorten tai keski-ikäisten kiire, myös tunnettu tosiseikka. Monella on tärkeämpää tekemistä kuin muistaa isoäitiä. Senioreitten ikätoverit ovat edesmenneitä ja jälkeläiset oravanpyörässä.
Minulla on masentunut ystävätär, jolle soitan joka päivä – ainakin melkein. Pyydän häntä uimaan, Valkeaan ja tyrkytän itseäni kylään. Tänäänkään ei sopinut. Kysyin: ”Onko sinulla treffit?” Minä niin haluaisin kokata tämän ystävättäreni kanssa. Mutta ei auta ei.
Ostin kauniin postikortin (postimerkkejä ja kortteja saa ruokakaupasta, merkki maksaa 2,5 euroa.) Kortteja on todella kivoja ja mukavia mietelauseita kauniitten kuvien kera.
Ulkoiluttaminen olisi huippua! Minä käyn kahdessa palvelutalossa lounaalla ja juttelemassa mummoystävien kanssa. Luulevat minua asukkaaksi. Ei se haittaa. Olen jo vanhuuseläkkeellä eli 65 vuotta. Saan eläkeläisalennuksen palvelutalojen ruuista.
Minulla on huono tapa väsyneenä ottaa kännykkä mahan päälle ja soitella. Tuttavapiiriini kuuluu ikäihmisiä. Äidin ja isän (edesmenneitä) ystävät ja vapaaehtoistyössä tutuiksi tulleet kaverit saavat vastaanottaa ääneni.
Heli Meriläinen
Oulu