Mitalin voit­ta­mi­sen sie­tä­mä­tön keveys

Miksi maailman yhdeksänneksi paras skeet-ampuja on pettynyt itseensä? Entä jos ihminen olisi maailman yhdeksänneksi paras tuotannonsuunnittelija, maailman yhdeksänneksi taitavin taloustoimittaja tai maailman yhdeksänneksi paras sairaanhoitaja? Voi kuinka ylpeä siitä voisi olla.

Miksi maailman yhdeksänneksi paras skeet-ampuja on pettynyt itseensä?

Entä jos ihminen olisi maailman yhdeksänneksi paras tuotannonsuunnittelija, maailman yhdeksänneksi taitavin taloustoimittaja tai maailman yhdeksänneksi paras sairaanhoitaja? Voi kuinka ylpeä siitä voisi olla.

Kilpailu tekee kaltaisekseen.

Suurella osalla olympialaisiin osallistuvista urheilijoista on tavoitteena olla maailman paras omassa lajissaan. Jos tavoitteena ei ole olla maailman paras, on seuraavan tason urheilijoilla tavoitteena olla maansa paras tai vielä alemmalla portaalla esimerkiksi kaupungin ykkönen.

Juuri siksi urheilu on nimenomaan urheilua eikä pelkkää liikuntaa.

Eikä urheilijoiden tavoitteissa ole lopultakaan mitään ihmeellistä. On ainutlaatuista - erittäin ainutlaatuista - olla koko maailman paras.

Se viehättää ja houkuttaa.

Kun urheilijan tavoite on korkealla, myös paineet ovat sen mukaiset. Paineiden mukana tulee pelko epäonnistumisesta ja sen myötä pakko.

On pakko menestyä. Mikään muu kuin paras ei kelpaa.

Kun kilpailijan on pakko menestyä, urheilun perimmäinen idea jää taka-alalle. Urheilu ei enää olekaan iloista, alkuperäisen ajatuksen mukaista leikkiä.

Itse asiassa urheilu on yleensä kauempana leikistä kuin sohvalla makoilu.

Vaikka urheilija tekee suorituksensa itse, on sitä lopulta jakamassa satoja, tuhansia tai jopa miljoonia muita ihmisiä. Urheilija urheilee itselleen ja voittaa mahdollisen mitalin omaan palkintokaappiinsa. Hänellä on kuitenkin oma kansallisuutensa ja sen myötä onnistumisesta tai epäonnistumisesta tulee kollektiivista omaisuutta.

Kansa kannustaa ensimmäiseksi omaa maataan. Massoille on lopultakin lähes sama tuoko mitalin Kalle Kulo vai Keijo Kiva.

Mitalitaulukot kertovat maan paikan maailman urheilukartalla ja osittain myös arvottavat itse kansakuntaa.

Suomalainen osaa ajaa rallia, heittää keihästä kauas ja liikkua vilkkaasti suksilla.

Kreikkalainen puolestaan heittää kolmosen sisään ja nostaa raskaita painoja päänsä päälle. Oli kentällä tai lavalla sitten Dimitrios Douros tai Anastasia Tsakiri, täyttää paikan korvia huumaava huuto: "Hellas, Hellas."

Juuri siksi urheilu on nimenomaan urheilua eikä liikuntaa.

Saatettakoon lopuksi

tiedoksi, että Ateenan olympialaisten mitalitaulukon kärjessä oli torstai-iltana Kiina. Seuraavana listassa olivat Yhdysvallat ja Japani.

Suomi ei ollut saanut vielä yhtään mitalia, mutta eipä ollut Ruotsi tai Norjakaan.

Nyt Suomen tytöt ja pojat! Tänne se mitali ja vähän äkkiä.

Ilmoita asiavirheestä