Mitä kuuluu, Kari Krapu? – "Takana on 200 en­si-il­taa, nyt olen hi­das­ta­nut tahtia"

Nivalalainen tarinankertoja ja teatteriohjaaja Kari Krapu sai presidentiltä kotiseutuneuvoksen arvonimen maaliskuussa. Kaleva.fi otti selvää, mitä kotiseutumiehelle nykyään kuuluu.

Kari Krapu on nivalalainen kotiseutumies.
Kari Krapu on nivalalainen kotiseutumies.
Kuva: Arto Kiuru

Nivalalainen tarinankertoja ja teatteriohjaaja Kari Krapu sai presidentiltä kotiseutuneuvoksen arvonimen maaliskuussa. Krapu tunnetaan tarinaniskentäkilpailuista sekä vuosikymmenten työstä harrastajateatterin ohjaajana ja näyttelijänä.

Kaleva.fi otti selvää miten tuoreen kotiseutuneuvoksen elämä soljuu.


Onnittelut arvonimestä Kari! Mitä sinulle nykyään kuuluu?

– Neuvoksen tittelistä olen hirmuisen onnellinen ja ylpeä, jos rumasti sanotaan niin leuhka. Nyt täällä jännätään minun vetämän ilmaisutaidon piirin ensi-iltaa. Siinä on semmoinen aihio kuin Isänmaallisia runoja. Ne ovat Suomi 100 -teemaisia runoja, mutta enemmän naisnäkökulmasta.


Vieläkö olet mukana teatterihommissa?

– Teatteripuolella olen joutunut säästämään itseäni, kun sydän on mennyt vähän heikkoon kuntoon. Minulla on ollut jo 200 ensi-iltaa näyttelijänä ja ohjaajana. Näköjään jossain tulee sekin pää vastaan. Noin vuosi sitten esitettiin viimeksi minun ohjaamaa näytelmää, mutta tälle talvelle en ottanut sellaista enää.


Tuleeko vielä iskettyä tarinaa?

– Jonkin verran kyllä. Aika paljon koulut haluavat minut kertomaan jotakin jostakin aiheesta. Niistä en kehtaa kieltäytyä, kun lapset pyytävät. Ne on kuitenkin lyhyempiä juttuja, eikä niitä tarvitse enemmälti ruveta valmistelemaan. Tietoisesti olen kuitenkin hidastanut tahtia.


Missä merkeissä päivät kuluvat rauhallisemmalla tahdilla?

– Luen aika paljon, helposti parikymmentä kirjaa kuukaudessa. Se on vanhalle ukolle kohtuullisen mukava määrä. Huomasin yhtäkkiä, että on niin paljon kirjoja, joita on jäänyt lukematta tai joihin pitää palata ja pohtia, miltä ne nyt tuntuvat. Sen jälkeen, kun minulle tehtiin silmiin kaihileikkaus, aloin nähdä kuin pikkupojat. Nyt on mukava lukea, ja tuntuu kuin uusi elämä olisi alkanut. Pikku temppu, suuri apu.


Nivalassa sinun tiedetään osaavan teurastaa eläimiä. Onko vielä tullut teurastettua?

– Se on vähän raskaampaa hommaa. Muutaman kerran olen tänä talvena kuitenkin teurastanut, kun ystävät ovat kertoneet, että meillä on kymmenen kanaa tai läjä lampaita odottamassa sinua. Sanovat etteivät keksi muuta, kun olen aina heillä käynyt. Olen kuitenkin pysynyt pikkukarjassa, isojen sonnien kanssa en ala millekään. 


Vieläkö omassa pihassasi on eläimiä? 

– Pelkästään kanoja enää. Sen verran, että saadaan syödä onnellisten kanojen munia.


Olet joskus kertonut istuttavasi toisinaan puun, jonka kasvua seurailet. Aiotko tulevana kesänä istuttaa uuden puun?

– Täytyy se istuttaa, koska Suomi täyttää sata vuotta. Meillä on pihassa kuusi, joka on istutettu silloin kun Suomi täytti 50 vuotta. Se on kerta kaikkiaan suuri ja mahtava, hirmu korkea, eikä kädet tahdo yltää ympäri. Tämä on entinen koulu, joten oppilaat ovat istuttaneet sen 50 vuotta sitten. 

Kaleva.fi kysyy kuulumisia henkilöiltä, jotka ovat tuttuja Oulusta tai muualta lähiseudulta. Kerro alla olevaan kommenttilaatikkoon, kenen kuulumisia sinusta toimituksen kannattaisi kysyä.