Maakuntauudistuksen merkittävin muutos ja toiminnallinen reunaehto on palveluiden järjestämisen ja tuottamisen erottaminen toisistaan. Tämä ei välttämättä tarkoita Oulussakin sivuun siirrettyä tilaaja-tuottajamallia, vaan perustavampaa laatua olevaa muutosta.
Maakunnan palveluiden järjestäjänä tulee hallita monialainen asiakastarve ja käytettävissä oleva yleiskatteellinen raha. Tuottajan tehtävänä on ratkaista asiakastarve vaikuttavasti ja tehokkaasti. Roolien erottamisen tarkoituksena on mahdollistaa palvelutuotannon monipuolistaminen. Uudessa maakunnassa palveluiden tuottaminen eriytetään maakunnan palvelulaitokseen. Palvelutoiminta, joka toimii kilpailuolosuhteissa, on yhtiöitettävä kilpailuneutraliteetin turvaamiseksi. Maakunnan omistamilla palvelutuotantoyhtiöillä ei ole erityisasemaa muihin tarjoajiin nähden.
Valinnanvapauden laajuudesta riippumatta olemme siirtymässä aikaan, jossa sopimuksellisuus, ei vain sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuotannon järjestämisessä, vaan myös muissa maa-kunnan vastuulla olevissa palveluissa, joissa ei käytetä julkista valtaa, kasvaa aivan uusiin mittoihin. Tämä haastaa niin maakunnan järjestäjätahon kuin kaikki palveluiden tuottajat. Maakunnan palvelutoimintaa ei enää ohjata hallinnollisilla päätöksillä eikä käskyillä. Kilpailutusten perusteella tehtävät toimitussopimukset ovat vain pieni osa tätä kokonaisuutta. Palvelusetelit ja muut asiakasperusteiset mallit tulevat olemaan yksikertaisimpia hankintamuotoja.
Talouden hallinnan ja palveluiden järjestämisvelvollisuuden toteutus suoraan asukkaalle on pystyttävä hoitamaan sopimuksin tuottajien kanssa kaikissa olosuhteissa myös poikkeusoloissa. Sopimukset tulevat pitämään sisällään niin maakunnan poliittisen päättäjän linjaukset kuin ministeriöiden erityispainotukset. Ne siirtävät laatu-, seuranta-, tiedonsiirto- ja julkisuusvelvoitteita sopimuskumppaneille. Niillä sidotaan palveluiden tuottajat tietojärjestelmien yhteensopivuuksiin. Niiden kautta syntyy myös uusia rajapintoja muuhun säätelyyn tavalla, jota voi olla vaikea ennakoida.
Pohjois-Pohjanmaata huomattavasti pienempien maakuntien järjestäessä etupainotteisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoaan maakunnallisiin kuntayhtymiin on havahduttu nykyisen sopimuskannan laajuuteen eli tuhansiin sopimuksiin. Vaativuustasoltaan tulevan maakunnan palveluiden sopimussalkku tulee olemaan huomattavasti laajempi.
Miten tulevaan toimintaympäristöön tullaan valmistautumaan? Mistä löydämme niin maakunnan kuin yritysten käyttöön riittävästi hankinta ja sopimusosaamista? Ja olisiko jotakin tehtävissä yh-dessä muutoksen hallitsemiseksi. Näihin päivän kysymyksiin vastausta hakevat tulevaisuuden tekijät niin järjestäjän kuin tuottajankin puolelta.