Nato julisti pari vuotta kehittelemänsä valmiusjoukot toimintakykyisiksi lokakuussa. Nopean toiminnan joukkojen (NRF eli Nato Response Force) käytössä on vuonna 2006 yli 20 000 sotilasta.
EU puolestaan päätti marraskuussa perustaa 13 joukko-osastoa, kussakin 1 500 miestä. Unionin ensimmäiset nopean toiminnan joukot, joita on nimitetty myös taistelujoukoiksi, ovat pikapuoliin hälytysvalmiudessa.
Järjestöillä on selvästi toisistaan poikkeavat identiteetit, mutta poikkeavatko niiden valmiusjoukot toisistaan?
Toistaiseksi osastoja kuvataan ympäripyöreästi, yleisellä tasolla. Kriteereinä käytetään niiden lähtövalmiutta ja kykyä toimia kohteessaan taltuttamassa tehokkaasti kriisejä ja estämässä kansanmurhia. Mahdolliset erot joukkojen identiteetissä muodostuvat käytännön kautta, mihin niitä lähetetään ja minkä takia.
Vihjeiden löytämiseksi voi palata Naton ja EU:n itselleen asettamiin tehtäviin, sanoo erikoistutkija Hanna Ojanen Ulkopoliittisesta instituutista.
Naton perustamissopimuksessa mainitaan ainoastaan jäsenmaiden kollektiivinen puolustus. Mutta järjestö on ottanut pikkuhiljaa kaikenlaisia tehtäviä, kuten sotilaallinen koulutus Irakissa, jotka eivät ole suoranaisesti jäsenmaiden puolustusta.
Kysymys kuuluukin, mitkä ovat nykyään kaikkien Nato-maiden hyväksymiä tehtäviä. Sellaisia jotka palvelevat jäsenten yhteisiä etuja ja jotka todistavat samalla järjestön olemassaolon tarpeesta.
Jos tilannetta vertaa EU:hun, niin kuva ei ole täysin selkeä sielläkään. Siviilitoimijana tunnettu unioni on viime aikoina muuttunut ja pyrkinyt samalla kirjaamaan oman luonteensa perustuslailliseen sopimukseensa. Siellä on pyritty määrittelemään EU:n tehtävät kriisinhallinnasta alkaen, mutta kattavaa listaa ei ole yritetty luonnostella. Selvää on, että EU:n nopean toiminnan joukkoja ei ole tarkoitettu unionin alueelliseen puolustukseen.
Naton ja EU:n valmiusjoukkojen välille ei ole sovittu minkäänlaista vastuunjakoa. Siitä on keskusteltu kulissien takana muttei virallisilla foorumeilla.
Osapuolet tuskin edes kaipaavat työnjakoa, koska kaikkien etu olisi, että kriiseihin pystytään vastaamaan joustavasti useammalla tavalla.
Mutta kysymystä voi lähestyä niinkin, että Natolla on EU:n valmiusosastoja enemmän sellaisia voimavaroja, jotka helpottavat toimimista kaukomailla. Naton NRF-voimia voisi siten pitää globaalimpana toimijana, vaikkei niillä siihen sen kummempaa oikeutusta olekaan.
Lisäksi on arvioitu, että Afrikassa syntyvät kriisit olisivat enemmän EU:n reviirillä. Muun muassa siksi, että Yhdysvallat on ollut Somalian epäonnistumisen jälkeen haluton sinne menemään.
Voisi myös kuvitella, että Yhdysvalloilla olisi EU:ta suurempi intressi toimia esimerkiksi Keski-Aasiassa, Venäjän naapurissa, kehkeytyvissä kriiseissä.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että puhdas Nato-operaatio tehtiin viimeksi Kosovossa.
Yhdysvallat ei ole ottanut virallisesti kantaa EU:n joukkohankkeisiin.
Yhden amerikkalaisen koulukunnan mielestä on hyvä, että Euroopassakin parannetaan sotilaallista toimintavalmiutta. Se voisi säästää amerikkalaisten voimia. Kielteisen kannan mukaan joukkojen mahdollinen kilpailuasetelma voisi kohottaa EU:n kansainvälispoliittista profiilia sekä heikentää Natoa.