Miljoona veljeä. Tapani Kokon puuveistoksia ja -reliefejä Galleria Sculptorissa Helsingissä 28.6. saakka.
Tapani Kokko (s. 1969 Oulu) innostui kuvanveistosta kotipitäjässään Pudasjärvellä kuvanveistäjä Kari Tykkyläisen apulaisena. Puusta tuli myös Kokon materiaali.
Opiskeluaikana Kuvataideakatemiassa hän oli Kain Tapperin oppilas. Nyt Kokko on suomalaisten puunveistäjien kärkijoukkoa.
Galleria Sculptorin näyttelyssä Tapani Kokon veistoksissa on uutta ilmettä.
Puiset henkilöhahmot ovat mataloituneet, mutta niissä on samaa voimaa kuin aikaisemminkin. Miehet ja naiset ovat entistä jykevämpiä, neliskanttisia, muttei enää särmikkäitä. Hahmot ovat niin maanläheisiä, että ne nousevat usein suoraan kannosta.
Heidänlaisensa ovat raivanneet korvet pelloiksi. Jykevä poika kannon päällä teoksessa Kuningas (2002) tuntee itsensä iloisena ja ylpeänä elämänsä ja paikkansa kuninkaaksi. Sama poika, nyt perheenisänä vaimonsa ja poikansa kanssa kokee elämän ja perheyhteyden riemua puureliefissä Perhe (2002). Kaikilla värilliset tukat liki hulmahtavat päiden kääntyessä sivulle ja ylöspäin.
Puureliefiensä veistämisessä Kokko käyttää taitavasti hyväksi kerroksittaiseksi työstetyn puun tummennettuja pintoja ja puiden syiden kuvioita. Katsojakin tuntee kokevansa samaa löytämisen iloa kuin veistäjä, kun puusta kerros kerrokselta avautuu uusia muotoja ja ääriviivoja hahmojen aineksiksi.
Kokon teosten muotokielessä on hyvin arkaaisia piirteitä. Etenkin reliefeissä on samaa kuin ikivanhoissa egyptiläisissä, kiveen hakatuissa kuvissa. Henkilöhahmojen liikkumattomat asennot päät kääntyneenä samaan suuntaan viittaavat myös egyptiläiseen taiteeseen.
Reliefien ja veistoksen miesten mahtavat fallokset johdattavat vielä primitiivisemmän taiteen hedelmällisyyssymboleihin.
Eroottisuus on aina liittynyt Kokon taiteeseen.
Nyt siihen ei liity aggressiivisuutta, vaan riemukasta huumoria ja maanläheistä miehistä mahtailua, avointa veljellisyyttä - tämän miehisyyden perussymbolin korostamisen tärkeyttä veljien kesken sekä isältä pojalle, sukupolvelta toiselle. Teoksessa Miljoona veljeä (2002) fallos taivaita kurkottaessaan kertaantuu ja kertaantuu, kunnes se jo muistuttaa lempeästi suojelevaa enkelinsiipeä - tai karkeammin: miljoonien pallotornirakennusten rykelmää.
Kokko on varmasti Freudinsa lukenut ja hänen taiteessaan on aina ollut myös yhteiskuntakritiikkiä.
Reliefien ja veistosten fallossymboliikkaa ei ole pelkästään primitiivistä tai hellyttävää poikamaista haaveilua. Mahtavista torneista haaveilulla ja kilpailuilla korkeimman rakentamisesta on orgaaninen, miehinen lähtökohtansa.
Teoksissa Kaupunki (2002) ja Pieni kaupunki (2002) tuskin on sattumaa, että falloksesta kohoaa kaupungin asemakaava.
Kokon veistokset ja reliefit tuovat yhä enemmän mieleen ruotsalaisen kuvanveistäjä Bror Hjorthin (1894-1968). Hjorthinkin voimallisessa taiteessa eroottisuus yhdistyy iloon ja lämpöön, mutta myös kriittisyyteen. Jukkasjärven kirkon puisessa alttarireliefissä Laestadiuksen kultatukka sekä Marian ja kyläläisten hiukset hulmuavat kuin Kokon veistosten ja reliefien tehokkaat väritukat.