Mississippi-joen suulla sijaitseva New Orleans on modernin rytmimusiikin kehityksen kannalta ylivoimaisesti tärkein kaupunki maailmassa. Afrikasta tuotujen orjien perkussiivinen heimomusiikki alkoi sekoittua siellä eurooppalaisen kirkko- ja taidemusiikkiin. Ajan mittaan sulatusuuni tuotti todellisen helmen, jazzin, ja musiikin levitessä jokivartta pitkin pohjoiseen se jalostui uusiksi tyyleiksi. Blues, rock'n'roll, gospel, soul, funk ja monet muut musiikkisuuntaukset syntyivät jokivarressa kuin itsestään.
Laskutavasta riippuen 500 000-1,3 miljoonan asukkaan New Orleansissa musiikki sykkii kaikkialla. Se soi paikallisten elämässä kirjaimellisesti kohdusta hautaan. Paikan päällä sen huomaa: koulupoikien marssibändin tuubaharjoitukset kajahtavat tärykalvoja koettelevalla volyymilla nurkan takaa sekoittuen lähikirkosta kuuluvaan gospeliin. Jostain kauempaa saattaa hiljaisempina hetkinä erottaa dixieland-jazztrumpetin. Onkohan se Louis Armstongin haamu? Ja tuleekohan tuo omituinen rumpujen kumina jonkun naapurin kellarissa harjoitettavasta voodoo-rituaalista?
Juhlaa seuraa aina juhla
Tunnetuin New Orleansin festivaaleista on helmikuussa järjestettävä 12-päiväinen karnevaaliparaatijuhla Mardi Gras, joka ottaa selätysvoiton kovimmastakin bailaajasta. Miljoonan juhlavieraan iloksi Bourbon-kadun kymmenet baarit pidetään auki 24 tuntia vuorokaudessa. Vähempään hulinaan tyytyville New Orleans tarjoaa huikeita elämyksiä läpi vuoden.
Puolensadan New Orleansissa vuosittain järjestettävän festivaalin joukosta on vaikea valita. Louisianalaiseen juhlahumuun kuuluu aina olennaisena osana alueen ainutlaatuinen perinneruokakulttuuri. Päällisin puolin ruoka saattaa olla yhtä mutkatonta kuin paikallinen cajun- ja zydeco-musiikki, mutta tarkemmin maisteltuna pitää sekin sisällään yllättävän tulisia mausteita.
Huhtikuussa järjestetty kaksipäiväinen Ponderosa Stomp -festivaali tarjosi jo kolmannen kerran "mielipuolista rock'n'rollia ja bluesin, soulin, rockabillyn, swamp popin ja New Orleans -rhythm and bluesin unohdettuja suuruuksia". Runsaan esiintyjälistan nimet eivät välttämättä sano tavalliselle musiikinkuluttajalle yhtään mitään, mutta juurimusiikin faneille festivaali on kaikkien toiveiden täyttymys.
Ajan patinoimassa suuressa keilahallissa järjestetty tapahtuma tarjoaa paitsi häpeilemätöntä nostalgiaa, myös kiinnostavia alkuperäisten esittäjien tulkintoja 1950- ja 1960-luvun pikkuhiteistä. Esiintyvät artistit toimivat aikoinaan tärkeinä katalysaattoreina niin suuremmille tähdille kuin kymmenille tuhansille harrastajamuusikoillekin.
Tämänvuotisista esiintyjistä parhaiten mieleen jäi Long John Hunterin tulinen rock'n'roll, Meksikonlahden-soulin kuningattaren Barbara Lynnin sensuelli tyylittely ja pirun ottopojaksi kutsutun Rudy Ray Mooren syvä blues. Louisianan suobluesin ensimmäisen sukupolven ainoa elossa oleva esittäjä, Lazy Lester, oli hänkin yhä kovassa iskussa.
Jazzia vai sirkushuvia?
The New Orleans Jazz & Heritage -festivaali kärsi toisena festivaaliviikonloppunaan huonosta säästä. Jälkimmäinen perjantai jouduttiin peruuttamaan ukkosmyrskyn takia. Silti juhla keräsi kunnioitettavat 346 000 kävijää.
Kyseinen festivaali on paisunut joidenkin paikallisten mielestä turhan suureksi, mutta kokonaisuus jäi kevyesti plussan puolelle. Lipunhintoja myöten (portilta 25 dollaria/päivä) se on yhä melkoisen inhimillinen festivaali.
Motown-legenda Smokie Robinsonin rento keikka suuren orkesterinsa kanssa oli hienoa kuultavaa, kuten myös Dixie Cupsin aurinkoinen "Iko Iko". Festivaalin päätösbändinä toimii perinteisesti paikallinen kansansuosikki, The Neville Brothers.
Joka baarissa soi
Illemmalla keskustassa liikkuessa vaikuttaa siltä, että vähintäänkin joka toisessa baarissa soittaa elävä yhtye. Hyvä yhtye. Osa klubeista tarjoaa musiikkia laidasta laitaan, kuten Circle Bar. Perheyhtye Classie Ballou Band, joka hallitsee suvereenisti koko Louisianan musiikkiskaalan, panee rutiinilla paikan sekaisin. Baarinpuoli täyttyy vasta kun tanssilattia tyhjenee. New Orleansissa juodaan paljon, mutta tanssitaan koko ajan.
Hieman rauhallisempi "musiikkibaari" on laidemmalla sijaitseva Ernie K-Doe's Mother-in-Law Lounge. Paikkaa vetää legendaarisen r'n'b-laulaja Ernie K-Doen leski Antoinette, joka toivottaa vieraansa tervetulleeksi lämpimästi kätellen.
Ernien legenda elää lukuisten esiintymisasujen, instrumenttien, valokuvien ja muun runsaan show-henkisen tilpehöörin seassa. Itse artisti on ikuistettu aidonkokoiseksi mallinukeksi valtaistuimelleen jättikokoisen television vierelle.
Keskellä baarihuonetta, pitkän pöydän ääressä, istuu liuta iäkkäämpiä sukulaisia valmistamassa matkamuistoja, kuten Ernie & Antoinette -tyynyliinoja. Sopivan laulun kajahtaessa jukeboxista yhtyvät siihen kaikki paikalla olevat. Tunnelma on intiimiydessään sitä luokkaa, että "museon puolelta" baaritiskille siirtyessä on syytä vielä varmuuden vuoksi kätellä muutkin paikalla olevat.
New Orleans elää pitkälle turismista, joten hotellivaraukset on syytä tehdä ajoissa. Keskikesä on hiostavan kuuma, mutta muuten ilmasto on leppoisan leuto. Paras tapa liikkua kaupunkialueella on vuokrata polkupyörä. Myös julkinen liikenne toimii ja on edullista.
Kuten muissakin suurkaupungeissa, terve järki on syytä pitää mukana "Nolan" juhlahumussa. Bon Voyage!