Kysymys siitä, kuka pääsee taivaaseen ja millä ehdoilla, on askarruttanut ihmiskuntaa niin kauan kuin taivasta on katsottu ylöspäin. Raja on piirretty milloin moraalin, milloin uskon, tekojen, ajatusten tai armon mukaan.
Mutta entä jos kysymme asiaa hieman toisin: missä raja ylipäätään kulkee, ja ketä se koskee? Ja jos ihminen pääsee, entä muut luodut – vaikkapa sääsket?
Perinteisesti taivas on nähty ihmisen päämääränä. Ihminen on moraalinen olento, vastuullinen teoistaan ja siksi myös arvioinnin kohde. Taivas tai sen vastakohta on ollut eräänlainen lopullinen tilinpäätös. Raja kulkee silloin hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä. Mutta jo tässä kohtaa raja alkaa hämärtyä: kuka sen vetää, millä mittarilla ja kuinka tarkasti?
Kun mukaan otetaan sääski, koko ajatusjärjestelmä horjahtaa. Sääski ei tapa pahuuttaan, vaan selviytyäkseen. Se ei tunne katumusta eikä ylpeyttä, eikä se todennäköisesti ole koskaan pohtinut omaa kohtaloaan. Jos taivas on palkinto moraalisesta kilvoittelusta, sääski jää ulkopuolelle. Mutta jos taivas on luomakunnan lepo ja sovinto, miksi sääski suljettaisiin pois?
Entä kysymys Lapista Helsinkiin? Se kuulostaa ensin vitsiltä, mutta paljastaa jotain olennaista rajoista. Sääski pääsee Lapista Helsinkiin, jos tuuli on suotuisa, autoikkuna auki tai vaeltaja kärsivällinen. Raja ei ole moraalinen vaan fyysinen ja sattumanvarainen. Samalla tavoin myös ihmisen elämän rajat – syntymä, kuolema, mahdollisuudet – ovat osin olosuhteiden määrittelemiä. Ehkä taivaaseen pääsykään ei ole pelkkä henkilökohtainen suoritus.
Jos taivas ymmärretään tilana, jossa kaikki on kohdallaan, jossa mikään ei enää pistä, ime verta tai aiheuta kutinaa, sääsken kohtalo on erityisen kiinnostava. Lakkaako se olemasta sääski? Vai muuttuuko ihmisen suhtautuminen siihen? Ehkä todellinen raja ei kulje olentojen välillä, vaan siinä, miten katsomme toisiamme.
Lopulta kysymys ei ehkä ole siitä, pääseekö sääski taivaaseen Lapista Helsinkiin, vaan siitä, miksi ylipäätään tarvitsemme rajoja. Raja antaa turvaa, mutta se myös sulkee pois. Kun raja vedetään liian tiukasti, taivas kutistuu harvojen etuoikeudeksi. Kun se avartuu, mukaan mahtuu enemmän kuin osaamme kuvitella – ehkä jopa sääski.
Ja jos taivaassa joskus kuuluu hentoa ininää, voi olla viisasta ajatella, että raja ei sittenkään ollut niin selvä kuin luulimme.
Jouni Aro
Muhos