Huostaan otettu lapseni on ollut karanneena 27. lokakuuta alkaen.
Lapsen vanhempana olen asiassa täysin kynnetön. Ei ole edes ilmansuuntaa, mistä lasta etsisi.
Hän on nykynuorien tavalla estänyt minut ja suvun puhelimestaan.
Oulun sosiaalitoimi on ollut yhteydessä minuun tasan kerran, ja se puhelu oli lyhyt.
Lapset puheeksi -toiminta on jälleen kerran vain sananhelinää.
Poliisi alkaa aktiivisesti etsiä karannutta vasta kolmen viikon karkumatkan jälkeen.
Näin ilmoitti Hätäkeskus, kun tiedustelin asiaa 29. lokakuuta.
Se on todella pitkä aika vanhemmille ja tarkoittaa unettomia öitä, raskaita päivän tunteja ja ahdistusta.
Mitä lapsi syö, missä hän nukkuu, miten häntä kohdellaan, missä kunnossa hän on, likaiset vaatteet, mielenterveys…
Kuka majoittaa näitä karkulaisia miettimättä sitä, kuinka biologiset vanhemmat kärsivät, kituvat tietämättöminä ja lopulta uupuvat?
Eikö pitäisi ilmoittaa viranomaisille, että kotonani makoilee karkulainen?
Sanattomuus kertoo välinpitämättömyydestä, lapsen vanhempien väheksynnästä ja piittaamattomuudesta.
Se kertoo myös siitä, että annamme mahdollisuuden näihin ylilyönteihin.
On puhuttu paljon syrjäytyneistä nuorista. Heistä, joilla ei tunnu olevan suuntaa mihinkään.
Tilanne ei todellakaan parane, jos joku sallii karkulaisen makoilla omissa tiloissa, ilman mitään vastuuta.
Eli ilmoita välittömästi ”hatkalaisesta”! Se on palvelus lapselle ja vanhemmille.