Reilu viikko sitten Oulun jokisuistossa esitettiin Oulu 2026 -vuoden spektaakkeli, joka kertoi Oulun kehityksestä historian hämäristä nykypäiviin. Satuin löytämään pöytälaatikkoon syyskuussa 2004 kirjaamani runon, joka kertoo Oulun historiat minulle mieleen painuneina vaiheina.
Laitan sen tuohon alle kirjattuna, josta itse kukin voi oman rakkaan kaupunkimme kehityksen kerrata yksinkertaisen runon sanomana.
Oulu ja Oulujoki
Suuri virta, vetten väylä, ikiajat nähnyt on,
tarjonnut on leivän syrjän, vaikk ois aika onneton.
Oulujoki Kainuun mailta riistan, tervan soudatti,
verat, suolat, tarvekalut merimaista noudatti.
Ammoin tehtiin vainoretket pitkin uomaa vesitien,
monet kosket, vaaranpaikat nostattivat uroin hien.
Hurme tahras kirveen terät sekä rannat Vienan maan,
vainoretket unohdu ei taruissa kai milloinkaan.
Vähitellen korpein loukot sekä niityt rantamain,
kasvattivat kylvöviljan, luoden toivon noustessain.
Kasket sauhus, kylät kasvoi, aukes rinta erämaan,
myllyt jauhoi, sepät takoi, taidot karttui kerrassaan.
Ruotsin Kaarle huoveinensa, jokisuuhun rantautui,
sieltä pian pitkin maita kauppamaine kantautui.
Kaupungiksi ura urkes, porvareita aika loi,
Kainuun miesten terva kelpas samoin, talonpoikain voi.
Tukholmaa ja Saksaa myöten, hansat halas ääreen maan,
Oulu nousi tervallansa maailman tietoon kerrassaan.
Alkoi aika purjelaivain, meriurhoin maineikkain,
hiipui varjo rahvaan vaivain, aukes lehti vaiheikkain.
Kahlittu nyt virta vuolas, kosket jauhaa voimaa maan,
hyppää tuskin lohi enää, jalokala nousussaan.
Oulu kylvää tiedon jyvää, osaamiseen ponnistaa,
uuden sukupolven myötä, uutteraa näin onnistaa.
Pohjanmaa on lakeutta, taitoa ja toimintaa,
isät jaksoi kivisenkin pellon kyntää, kasvattaa.
Siunaa Herra työt ja toimet yhteisesti ahertaa,
anna meille yksi mieli Suomen maata rakentaa.
Tapio Hannula
Oulu