Simo Heininen: Mikael Agricola - elämä ja teokset. Edita 2007.
Kirkkohistorian professoriSimo Heininen on tehnyt juhlavuoden kulttuuriteon.
Juhlateos Mikael Agricola - elämä ja teokset ei onneksi ole liian juhlava vaan täynnä kiinnostavaa asiaa. Toivottavasti Agricolan kuoleman 450-vuotisteoksen loistava juonenjuoksutus ja selkeä, mukaansatempaava ilmaisu eivät jäävät mahtipontisen kirjanimekkeen varjoon.
Edellisen Agricola-elämäkerran julkaisemisesta on kulunut pitkä tovi. Nyt aiemmat Olavi Tarvaisen sekä Viljo ja Kari Tarkiaisen Agricola-esitykset saavat kaivatun ajantasaistuksen. Heinisen teoksessa on runsaasti uuttakin tutkimustietoa.
Teos on kaksiosainen. Ensimmäinen osa on otsikoitu ykskantaan nimellä Elämä. Toisen osan kohtaloksi jää esitellä Agricolan teokset.
Juuri tämä onkin kirjan ansio: kuka tahansa matti- tai maija meikäläinen voi perehtyä Agricolan elämään, ajan taustoihin ja kulttuurihistoriaan loistavasti popularisoidun kerrontaotteen siivittämänä.
Ne joita aihepiiri kiinnostaa enemmän, voivat ahmaista noin 200-sivuisen Teokset-osan sekä perehtyä tarkkoihin ja asiantunteviin alaviitteisiin.
Heininen on kyennyt nousemaan aiheensa yläpuolelle. Vuosikymmeniä kestäneen Agricola-tutkimuksensa jälkeen hän tarkastelee yhä aihettaan objektiivisesti mutta kiinnostavasti.
Professorin kirjoitusotteessa näkyy se perusteellinen ja selkeä jälki, jota hän on tehnyt myös uusien kirkkohistorioitsijoiden sukupolvien kouluttajana. Tätä teosta voi suositella erityisesti heille jotka haluavat tietää, kuka Agricola todella oli. Loppuun näyte Heinisen tutkimustuloksista, jotka rikkovat raikkaalla tavalla luutuneita kansallisia oletuksia.
Uskonpuhdistaja Agricola oli omaksunut Lutherin oppeja jo Suomessa ennen Wittenbergin vuosiaan.
Lounais-Suomessa suurmiehen uransa tehnyt kielinero vietti kouluvuotensa Karjalan pääkaupungissa Viipurissa. Siellä Agricola otti Lutherin teosten lisäksi oppia aikansa suurimman humanistin Erasmus Rotterdamilaisen oivalluksista.
Wittenbergiin lähtikin sivistynyt Raamatun alkukieliä opiskellut piispankansleri joka oli raamatunsuomennoksensa jo aloittanut. Myöhempi uskonpuhdistaja ei ollut Kustaa Vaasan suosikki. Evättyjen apuraha-anomustensa lisäksi hän uhkasi joutua epäsuosioon katolista hapatusta sisältävän piispanmessunsa vuoksi. Hiippakuntaorganisaatiokin vetäistiin hänen altaan kuin räsymatto.
Agricolan äidinkielestä ei kerro vielä mitään, että hän kirjoitti teoksensa suomeksi eikä ruotsiksi. Kielivalinta johtui käytännön tarpeesta. Maasta puuttuivat suomenkieliset kirkolliset kirjat, kun taas ruotsinkieliset seurakunnat voivat käyttää ruotsalaista Raamattua ja Olavus Petrin kirjoja.
Suomenkielisille nämä tekstit oli käännettävä. Suurempi todistusvoima on niillä latinankielisten sanojen selityksillä, joita Agricola 1530-luvun alkupuolella kirjoitti omistamansa Lutherin postillan reunuksiin.
Ruotsinkielisiä selityksiä on neljäkymmentäviisi, suomenkielisiä yksi. Ne osoittavat, että nuori Agricola käytti sanoja itselleen selittäessään ruotsia eikä suomea.
Kielinerolle ei siis tuottanut vaikeuksia hypätä täysin suomensa oppineena raamatunkääntäjän valtaviin saappaisiin. Tähän häntä kannustivat ylitse muiden Lutherin uskonpuhdistusaate ja Erasmuksen humanismi.
