Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Täytyy myöntää, että todella kovalla jännityksellä odotin Elojazzin lauantaikonserttia Rauhalassa. Ja vihdoin, yksi parhaista, legendaarinen muusikko ja minun maanmieheni puolalainen jazztrumpetisti Tomasz Stańko soitti Oulussa.
Unohtumaton kokemus! Heti ensimmäisestä kuuluvasta sävelestä alkaen tunsin, että oli tulossa mahtava ilta. Ja niin kävi! Tomasz Stańko, Juhani Aaltonen ja Alexi Tuomarila Trio antoivat vangitsevan konsertin, johon täysin uppouduimme.
Lavalta ei kuulunut paljon puhetta, koska tuollaisen tason taiteilijoiden, kuten Stańko ja Aaltonen, ei tarvitse selventää mitään puhumalla. Musiikki puhuu puolestaan. Tässä tapauksessa sanoilla ei ole paljon merkitystä, ja samalla on vaikea sanoin kuvailla, mitä tapahtui eilisiltana.
Tapahtui niin paljon. Alusta alkaen putosimme intensiivisyyden syvyyksiin. Kaikki hytisi ja tärisi äänien monimuotoisuuden voimasta. Syntyi vaikutelma, ikään kuin kaikki mahdolliset äänet hioivat taitojaan keskenään ja tekivät päätöksen, että yhteinen rytmi ei ole välttämättä aina paras ratkaisu.
Ne luovivat vapaasti, hävisivät luovasti, yllättivät ja provosoivat keskenään. Sen seurauksena saimme uskomattoman äänimaailman rikkauden, joka oli joskus hankala hahmottaa, mutta olipa se vaikuttavaa! Mehukas ja kärkevä yhtäaikaisesti. Lyyrisyys ja vimma. Synkkyys ja innoitus.
Aaltosen saksofonin huikea ulvonta selvensi, että musiikin raivokkuudella on valtava voima. Instrumentit riitelivät ja yhdistyivät.
Stańkon trumpetilla on absoluuttinen mahtavuus. Kun se suhisee, humahtaa, kohisee ja kirskahtaa. Kun se soittaa ikään kuin sumun tai savun läpi. Kun se vaeltaa melankolisissa erämaissa, vinkuen. Joskus se kuiskaa hiljaa. Aina hienostuneesti. Se on Stańkon omaperäinen ja rikas tyyli, yli sävelasteikon soittaminen, jossain äänien rajalla, mikä vaikuttaa kaikkiin aisteihin. Stańko soittaa, kuin hän yrittäisi löytää joka kerta uusia musikaalisia ratkaisuja, inspiraation lähteitä ja ilmavirran poistumisen uusia mahdollisuuksia trumpetin avulla.
Jossain vaiheessa konsertin aikana trumpetisti työnsi pois nuottitelinettä. Vaikutti kuin se olisi ollut improvisoinnin symbolinen merkki. Stańko korostaa usein haastatteluissa, että ''improvisointi on tärkeintä''. Meistä, yleisöstä, tuli varsinaisen luovuuden todistajia. Sellaista kokemusta ei voi koskaan yliarvioida.