Vienti, vienti, vienti.
Pienen maan menestys on kiinni noista kolmesta sanasta. Vienti on Suomessa aina ollut valtion erityisessä suojeluksessa. Eikä ihme.
Kun vienti vetää, niin kansalaisilla on paremmat mahdollisuudet ostaa, sijoittaa ja rellestää. Kun vienti vetää, niin valtiolla on varaa rakentaa sairaaloita ja levittää asvalttipintaa.
Maat ja kansat ovat vedenpaisumuksen jälkeisistä ajoista saakka kuljetelleet erilaisia hyödykkeitä toisilleen, tehneet vientikauppaa. Foinikialaiset purjehtivat satamiin puuta ja purppurakangasta, antiikin kreikkalaiset veivät myyttejä ja jumalia, muinaiset roomalaiset rintapanssareissa pullistelevaa sotavoimaansa sekä aivan helkutin hyvää viiniä.
Suurin piirtein tuollaista tavaraa liikutellaan maailman halki edelleen, ja ellei liikutella niin rämmitään vaikeuksissa. Jalostusarvo voi olla foinikialaisia korkeampi ja käärö koreampi, mutta sama tuttu kama vaihtaa omistajaa.
Siksi oli virkistävää, kun pääministeri Mari Kiviniemi esitti, että Suomi rupeaisi viemään perinteisen raudan, sellun ja sähköroinan ohella jotakin ihan muuta. Rauhaa.
Suomesta voisi Kiviniemen mukaan tehdä rauhaturvaamisen suurvallan. Koe-erä uutuustuotetta lähtee alkuvuodesta asiakkaalle, kun miinalaiva Pohjanmaa seilaa Somalian merirosvovesille Afrikan sarveen.
Ihan jokaista Kiviniemen ehdotus rauhan viennistä ei innostanut, yllättävää kyllä. Presidentti Tarja Halosesta ajatus tuntui ihan pöljältä. Hänen kerrotaan suhtautuneen vientihankkeeseen happamasti.
Sitä ei tiedetä sisältyykö happamana oloon käsilaukun paiskominen ja jalan polkeminen.
Saattaa olla, että Halonen sekoitti rauhanviennin ja vientirauhan. Presidentin mieleen taisi tulvahtaa menneisyys. Entisenä SAK.n lakimiehenä hän on taatusti ammattiyhdistysliikkeen historian lukenut. Sieltä lienee ponnahtanut esille Vientirauha Oy. Se oli kommunistien vehkeilyyn kyllästyneiden työnantajien 1920 perustama puulaaki, joka ei kaihtanut voimankäyttöä. Yhtiön visiona oli rauhan vienti ja Suomi suurvaltana.
Vientirauha Oy riensi parikymmentä vuotta työpaikalta toiselle lakkoja -- ja eräiden tietojen mukaan työtaisteluun osallistuneiden jäseniä -- murtaen.
Tomeruutta otteisiin toi eräs Vihtori Kosola, joka toimi yhtiön asiamiehenä. Vientirauha työllisti parhaimmillaan 30 000 ripeää miestä.
Vanhan ajan militanttia vientirauhaa ei kannata yhdistää pääministerin tarkoittamaan rauhanvientiin, vaikka kirjaimet sanoissa ovat samoja.
Toisaalta sanoilla on taipumus muodostaa lauseita ja mennä sekaisin niine hyvineen. Tuloksena on sotku, jossa ei tiedetä ollaanko viemässä vai tuomassa ja jos niin mitä.
Äsken Kuuban entinen johtaja Fidel Castro avautui julkisuudessa. Hän puhui viennistä. Castro oli todennut amerikkalaiselle toimittajalle, ettei Kuuban sosialistinen talousmalli ole enää vientikelpoinen.
Kuubahan aikoinaan yritti kyseisen tavaran kaupittelua muun muassa Afrikkaan.
Lausunto on järisyttävä vanhan vallankumousmiehen suusta. Sama mies kun oli voimansa päivinä sikari hampaissaan hieman kuin Vihtori Kosola pussihousuissaan.
Castro ajeli kiilusilmäisine kaarteineen takaa kotisaarensa toisinajattelijoita ja rankaisi armotta kun liskuun sai.
Castron lausunto nostatti Kiviniemen tapaan piireissä närkästystä. Mutta koska diktatuureissa piirit ovat pienet, lausunnosta kimmastui vain Castro itse.
Castro kiukutteli tovin ja pyörsi puheensa täytenä pötynä. Hän huomautti toimittajan käsittäneen väärin. Sanomalla, että Kuuban mallia ei voi viedä Castro oli tietenkin tarkoittanut, että Kuuban mallia voi viedä.
petri.laukka@kaleva.fi