Suomessa on keskusteltu viime viikkoina Venäjän suurlähetystön kakkosmiehen Vjatseslav Tutshninin kommenteista, joiden mukaan Venäjä ei ole tyytyväinen Suomen tapaan hoitaa suhteitaan itänaapurinsa kanssa. Suomi on kuulemma suhtautunut eri tilanteissa EU-maista kielteisimmin mm. Venäjän viisumivapauspyrkimyksiin. Kaiken huipuksi Suomi ei venäläisnäkökulman mukaan tarpeeksi voimakkaasti reagoinut Beslanin järkyttäviin terrori-iskuihin ja muutenkin olemme olleet EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämisessä liian passiivisia.
Suomessa tällaiset arvostetulta diplomaattitaholta tulevat kommentit Venäjä-politiikasta eivät koskaan jää huomiotta. Tutshninin puheiden johdosta koko ulkopoliittinen johtomme vetäytyi välittömästi puolustuskannalle. Suhteet ovat kunnossa, vakuutellaan. Suomihan edustaa EU:ssa sillanrakentajakansaa, joka ymmärtää venäläistä psyykeä ja haluaa kehittää naapuruussuhteita entistä tiiviimmäksi.
Presidentti Tarja Halonen yrittää rennosti korostaa henkilökohtaista panostaan suhteiden hoitamisessa kertomalla iltapäivälehdille presidentti Vladimir Putinin todenneen puhelinkeskustelussa, että "olipa mukava kuulla ääntäsi, Tarja". Sitä ollaan niin sinut Kremlin kanssa, että itse Kekkonenkin olisi kateellinen!
Ei ole sattumaa, että Venäjä on yhtä aikaa Suomessa tapahtuneiden diplomaattilausuntojen kanssa ärhäköinyt myös muissa lähetystöissään ympäri Eurooppaa. Kremlistä on lähtenyt myllykirje, tämä lienee selvää kaikille kansainvälistä politiikkaa läheltä seuraaville tahoille. Miksi naapurissa nuokkuva iso karhu juuri nyt päätti herätä? Missä on syy Putinin yhtäkkiseen retoriikan muutokseen?
Viime viikolla Suomessa vieraili tunnettu yhdysvaltalainen professori Matthew Evangelista, jolla on teoria siitä, mitä Kremlin valtiaan päässä liikkuu. Evangelista on juuri julkaissut suomeksi teoksen "Tshetshenian sodat", jossa hän käy läpi näkemyksiään Venäjän tulevasta kehityksestä. Jenkkitutkijan mukaan Putinilla on alusta lähtien ollut vankka visio, jonka toteuttamiseksi presidentti määrätietoisesti toimii. Vision keskeisin teesi on Venäjän poliittisen suurvalta-aseman palauttaminen ja valtakunnan yhtenäisyyden turvaaminen. Kun aika on sopiva, Putin on valmis toimenpiteisiin lopullisen tavoitteen toteuttamiseksi.
Venäjä on huomannut mahdollisuuksien ikkunan olevan auki juuri nyt. EU on edelleen laajentumisen jälkeisessä hajanaisessa tilassa ilman uutta perustuslakia ja tuoretta komissiota. Yhdysvalloissa poliittinen aktiviteetti keskittyy marraskuun presidentinvaaleihin ja sota Irakissa vie voimia muulta ulkopoliittiselta toiminnalta. Kun unionin ja transatlanttisen yhteisön rivit ja fokus rakoilevat, Putinin on helppo käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kääntää yksittäisten jäsenvaltioiden huomio pois keskusvallan vahvistamispyrkimyksistä ja oikeusvaltion asteittaisesta alasajosta.
Suomessakin keskitytään nyt miettimään, olemmeko tehneet jotain väärin idän suhteissamme. Itse asiassa näin toimiessamme Venäjän pelin politiikka on toiminut juuri niin kuin sen oli tarkoituskin. Putin on kaikesta päätellen kylmähermoinen toveri, joka ei kaihda koviakaan keinoja tavoitellessaan unelmaansa. Kukaan ei varmasti kiellä Venäjän aitoa halua taistella terrorismia vastaan, etenkin kun Putinin ainoa todellinen sisäpoliittinen ongelmapesäke on ollut Tshetshenia. Mutta Kreml osaa myös käyttää terroristeja hyväkseen.
Putin julkisti esityksensä uudeksi lainsäädännöksi heti Beslanin koulukaappauksen jälkeen. Aikana, jolloin koko maailman empatia ja ymmärrys oli vahvasti Äiti Venäjän takana. Kannatus vallan keskittämiselle Moskovaan on suuri myös venäläisten keskuudessa. Levada-tsentr-tutkimuslaitos kysyi 1 600 venäläiseltä 46 eri alueella mielipidettä Putinin esityksistä muuttaa kuvernöörien valintatapaa tavalla, joka antaa Kremlille oikeuden valita haluamansa sätkynuket aluehallintoa vetämään. Reilusti yli 40 prosenttia vastaajista kannatti Putinin suunnitelmia.
Presidentti perusteli esityksiään terrorismin vastaisella taistelulla. Tämä mantra on kuultu ennenkin. Mutta onko kyseessä vain Troijan hevonen, jolla turvallisuuden tunnetta janoava kansa saadaan kannattamaan demokratian kaventamista? Ainakin kuvio tuntuu toimivan, sillä kolme neljäsosaa Venäjän kansasta luottaa Putiniin kuin kallioon.
Hyvä, ettei mies ole hämännyt EU:n tulevaa ulkoasiainkomissaari Benita Ferrero-Waldneria. Parlamentin kuulemistilaisuudessa viime tiistaina Ferrero-Waldner totesi olevansa huolestunut demokratian tilasta Venäjällä. Samalla hän sanoi EU:n seuraavan entistä tiiviimmin ihmisoikeustilanteen kehittymistä itänaapurissamme. Rohkeaa puhetta Itävallan ulkoministeriltä.
Kirjoitin toukokuussa, että Venäjän demokraattisen kehityksen todellinen testi tulee olemaan kysymys Putinin seuraajan valinnasta. Tai pikemminkin siitä, milloin seuraajaa ylipäätään päästään valitsemaan. Venäjän demokraattisuutta voidaan mitata sillä, tuleeko Putin muuttamaan Venäjän perustuslakia niin, että se mahdollistaa hänen kolmannen kautensa.
Viime viikon tutkimuksen mukaan lähes puolet venäläisistä olisi valmis muuttamaan perustuslakia antaakseen Putinille jatkokauden. Mitä presidentti lopulta tekee, jää nähtäväksi. Mutta suunta on huolestuttava.
Kaikkein valitettavinta on, ettei EU:ssa eikä Suomessakaan oikein tiedetä, mikä olisi Venäjän kehityksen kannalta toivottava vaihtoehto. Ilman Putinia maa voi ajautua kaaokseen, mutta toisaalta pidemmällä tähtäimellä keskusvallan vahvistuminen voi ehkäistä vuosikymmeniksi demokraattisen järjestelmän juurtumisen naapuriimme. Haluammeko lopulta vakaan, mutta diktatuuriin jälleen vajoavan Venäjän vai puhtaan omatunnon?