Pohjoissuomalaiset suhtautuvat varauksellisesti venäläisten osuuteen Pyhäjoen ydinvoimalassa. Kansalaiset tunnistavat hyvin Venäjän tavan toimia ja tiedostavat kauppapolitiikan taakse kätkeytyvät muut motiivit.
Pohjoissuomalaiset suhtautuvat varauksellisesti Pyhäjoelle rakenteilla olevaan Fennovoiman ydinvoimalaan. Peräti 62 prosenttia Oulun vaalipiirin alueella haastatelluista on sitä mieltä, että nykyisen maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi venäläisten osuus suomalaisessa ydinvoimassa on turvallisuusuhka. Turvallisuusuhan lisäksi epäillään, että Venäjä voi käyttää Fennovoimaa omiin poliittisiin tarkoituksiinsa (Kaleva 6.5.).
Kalevan Taloustutkimuksella teettämä mielipidekysely kertoo siitä, että ihmisillä on jopa hämmästyttävän realistinen kuva Venäjän tavasta toimia ja vaikuttaa. Pohjoissuomalaisia ei pääse moittimaan sinisilmäisyydestä tai uussuomettumisesta.
Venäjän toimet Georgiassa, Krimillä ja Itä-Ukrainassa, huoli kiinteistöjen ja maa-alueiden hankinnasta Suomessa tärkeiden väylien ja Puolustusvoimien kohteiden läheltä sekä hybridivaikuttaminen ovat omiaan lisäämään kansalaisten ärtymystä ja varauksellista suhtautumista. Venäjän harjoittama voimapolitiikka ulkopolitiikassa ja sen kauppapolitiikan taakse kätkeytyvät muut motiivit tunnistetaan ja tiedostetaan hyvin.
Suomen ja Venäjän suhteet ovat niin hyvät kuin ne näissä oloissa voivat olla, ja Suomen ulkopoliittinen johto pitää yllä aktiivista vuoropuhelua Venäjän kanssa. Krimin miehitystä seuranneet EU:n Venäjän vastaiset talouspakotteet ja Venäjän vastapakotteet tuntuvat kaupassa, mutta eivät ole vaikuttaneet Pyhäjoen ydinvoimalahankkeeseen. Hanhikivi on Rosatomille valmistuessaan hyödyllinen meriitti länteen tehdystä ydinvoimalasta.
Suojelupoliisi kiinnitti pari vuotta sitten huomiota ulkomaisten tahojen pyrkimykseen vaikuttaa suomalaisiin energiahankkeisiin. Venäläinen omistus ja teknologia eivät liene Suomen pahimpia turvallisuusuhkia, mutta niitäkin pitää ennakoida ja niihin pitää varautua.
Kanssakäymisessä on järkevää tunnustaa tosiasiat ja pitää yhteistyössä kiinni omista periaatteista. Venäjä on meille naapuri ja merkittävä kauppakumppani. Tärkeää on pitää silmät auki ja katsoa, keitä kaikkia Pyhäjoelle ilmestyy tekemään töitä ja luomaan verkostoja suomalaisiin yrityksiin. Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.
Kalevan mielipidekyselyn tulos on selkeä viesti Fennovoiman pääomistajille. Yhtiön pitää pystyä huolehtimaan siitä, että enemmistöomistus ja päätösvalta pysyvät kaikissa oloissa suomalaisten käsissä. Näiden ehtojen on toteuduttava, jotta Fennovoima-hanke säilyttää yleisen hyväksyttävyytensä.
Voimaosakeyhtiö SF omistaa Fennovoimasta 66 prosenttia ja Raos Voima Oy 34 prosenttia. Raos on Venäjän valtion omistuksessa olevan Rosatomin tytäryhtiö. Mielipidetiedustelun selkeä tulos on viesti myös Rosatomille siitä, että hanketta seurataan kriittisesti pohjoisessa.
Fennovoiman ydinvoimalahanke on merkittävä investointi Pohjois-Suomelle, mutta myös koko Suomelle. Hanke on kohdannut monia vaikeuksia, mutta etenee viranomaisten tiukassa ohjauksessa. Näin pitää ollakin.