Suomessa vallitsee usein vain yksi totuus, joka voi perustua täysin vanhentuneeseen tietoon ja ennakkoluuloihin. Yksi tällainen ajatusluutuma liittyy ikääntymiseen. Eliniänodotteen noustessa meillä on kasvava joukko aktiivisia, osallistuvia, kulutuskykyisiä +65-vuotiaita, mutta viestintä on jämähtänyt 1970-luvulle.
Olemme entistä terveempiä, ja monet meistä jatkavat yrittämistä tai muuta itsenäisen aikataulun mahdollistamaa työtä kokopäiväisen palkkaorjuuden päätyttyä. Hoitoala on toiminut hienosti tienraivaajana, kun seitsemänkymppiset sairaanhoitajat maanitellaan takaisin töihin. Kyseessä ei kuitenkaan ole asenteiden muutos vaan työvoimapulan sanelema pakko. Puhdasta opportunismia siis.
Jo väestörakenteen muutos pakottaa siihen, että samalla kun tarvitaan kipeästi uussuomalaisia, on suhtautumisen ikääntyneisiin muututtava.